Saksitut: Koulut tuntuvat elävän vastatuulen aikoja vähän kaikkialla maassa

Nurmijärvellä kaksi kyläkoulua tuhoutuivat tulipaloissa. Mistä lopultakin oli kysymys, selvinnee lähiaikoina. Joka tapauksessa nuo kaksi opinahjoa ovat poissa pelistä ja uutta tarvitaan tilalle. Ei ole halpaa lystiä.

Punkalaitumella kunnan ylpeydeksi noussut hirsinen uusi koulu on kokenut kovia jo rakennusvaiheessa. Virheitä on rakentajan osalta tehty niin paljon, että tuskin paperit riittävät kaikkien kirjaamiseen. Koulu on myös pahasti myöhässä, mutta valmistunee marraskuun aikana luovutuskuntoon.

Uusi hirsikoulu vie kunnalta rahaa yli viisi miljoonaa euroa. Ei ihme, että rakennustöitä on tarkkailtu suurennuslasilla. Aikanaan kunta hyväksyi rakentamiseen halvimman tarjouksen. Se on sitä kilpailutusta. Halvin ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että laadusta tingitään. Nyt on tainnut käydä niin. Sastamalan uusi Varilan (Wareliuksen) koulu on tiettävästi toista maata. Vaikka hintaakin tingittiin, niin laatu on kaikkien tietojen mukaan varmistettu. Toivotaan niin.

Ja sitten vielä. Tuo Sastamalan sivistystoimen palveluverkkoselvitys 2030 on selvästi jumissa. Syynä taitaa olla se, että vanhan Vammalan alueen koulujen kuntotarkastusten tulokset eivät ole valmistuneet. Niiden piti olla syyskuun loppuun mennessä käytettävissä.

Tuon aikataulun mukaan lokakuun piti olla valmistelun aikaa ja marraskuussa pitäisi olla kansalaiskeskustelun aika. Joulukuussa kaupunginvaltuuston pitäisi paneutua asiaan. Nyt näyttää siltä, että aikataulut pettävät. Toisaaltahan hyvää kannattaa aina vähän odottaakin.

Ja onhan vielä toinenkin hyvän odotus vireillä. No, se uimahalli tietenkin. Siitähän kaupunginvaltuuston pitäisi keskustella tammikuussa. Taitaa tuokin aikataulu hieman venähtää. Tosin kuukausi sinne tänne ei haittaa mitään yli viidenkymmen vuoden ajanjaksossa. Eikä sen hallin paikkakaan ole vielä kirkossa kuulutettu. Pororanta ja Pilven tontti kilpailevat keskenään, ja voihan vielä löytyä lisääkin paikkoja.

Saapa nähdä, kuinka uimahallin ja koulujen kanssa käy. Jos kouluista löytyy paljon korjattavaa, niin halli siirtyy varmasti. Voipa olla niinkin, että hanke täyttää aika paljon pyöreitä ennen uimavalmista rakennusta.