Huittisten Hankkija muutti paraatipaikalle pääkadun varteen

Myymäläpäällikkö Mikael Kopio iloitsee, että isomman myymälän myötä Hankkija Huittisten tuotevalikoimaa on mahdollista kasvattaa.

Hankkijan Huittisten myymälä avasi ovensa uusissa tiloissa Lauttakylänkadun varrella viime viikolla. Virallisia avajaisia vietetään ystävänpäivänä 14. helmikuuta.

Myymäläpäällikkö Mikael Kopion mukaan uusiin toimitiloihin siirtyminen ei ollut mikään hetken mielijohde, vaan sopivaa paikkaa ehdittiin etsiä peräti kymmenen vuoden ajan.

”Uusi tila oli jatkuvasti sellaisessa hiljaisessa haussa, että isketään, jos sopiva osuu kohdalle. Pitkään saimme odotella ja välillä pohdimme jopa kokonaan uuden myymälän rakentamista, mutta vuokratilat tuntuivat järkevämmältä ratkaisulta. Lopulta tärppäsi, sillä tämä aiemmin Seppälän ja osittain myös Sotkan käytössä ollut tila palvelee tarpeitamme erinomaisesti”, hän kertoo.

Erityisen ylpeä myymäläpäällikkö on uusien tilojen kauppamaisesta olemuksesta.

”Olemme tehneet tänne lähes täydellisen remontin. Kaikki pinnat lattiaa lukuun ottamatta on käyty läpi ja puhkaisimme myymälään myös toisen sisäänkäynnin lähemmäs isoa parkkipaikkaa.”

Kone- ja maatalouskauppa jatkaa ennallaan

Uudet tilat ovat entisiin nähden puolitoistakertaiset, mikä tarkoittaa mahdollisuutta tuotevalikoiman lisäämiseen.

Kopio kertoo, että valikoima kasvaa ainakin harrastuseläimiin, metsästykseen ja puutarhaan liittyvien tuotteiden sekä konetarvikkeiden ja varaosien osalta.

”Tarkoituksemme on viedä valikoimaa enemmän erikoistumisen suuntaan. Tietysti on myös mukavaa, että uudet tilat mahdollistavat tuotteiden asettamisen paremmin esille. Matalien hyllyjen ja hyvän valaistuksen ansiosta myymälä näyttää modernilta ja siistiltä.”

Koska varastotilaa uudessa myymälässä on vähän entistä vähemmän, rakennustarvikepuoli tulee supistumaan hivenen.

”Kone- ja maatalouskauppa jatkavat täysin ennallaan”, Kopio kertoo.

Yhteensä Huittisten Hankkijan valikoimassa tulee olemaan noin 50 000 – 60 000 artikkelia.

”Määrä kuulostaa valtavalta, mutta siinä on tietenkin mukana kaikki mahdolliset pienetkin nippelit ja nappelit.”

Lyhyt muuttomatka

Muuttomatka uuteen myymälään ei ollut pitkä, sillä vanha myymälä sijaitsee vain parinkymmenen metrin päässä parkkialueen toisella laidalla.

”Meidän on helppo laittaa vanhan tilan oveen nuoli, että kivenheitto tuohon suuntaan”, Kopio naurahtaa.

Myymäläpäällikkö uskoo, että lyhyestä välimatkasta huolimatta tilojen saavutettavuudessa on huima ero.

”Olemme nyt näkyvällä paikalla, aivan pääkadun varressa. Jo nyt se on tuonut tullessaan uusia asiakkaita.”

Suurin muuttourakka on jo ohi, mutta Kopio uskoo, että pari seuraavaa viikkoa menee vielä siirtymävaiheessa vanhan ja uuden tilan välillä.

”Tämänkin ajan pyrimme palvelemaan kaikki asiakkaat parhaalla mahdollisella tavalla”, hän lupaa.