Virtain poliisi on tutkinut 1. joulukuuta 2019 tapahtunutta törkeää ryöstöä, jonka yhteydessä otettiin kiinni sastamalalainen nainen.
Neljä henkilöä tunkeutui ruoveteläisen miehen asuntoon anastaen sieltä television ja pelikonsolin. Epäillyt, virtolainen ja soinilainen mies sekä sastamalalainen ja soinilainen nainen, otettiin kiinni välittömästi teon jälkeen. Epäillyt ovat syntyneet 80-90 -luvuilla.
Anastettu omaisuus on palautettu omistajalleen. Teon motiiviksi on paljastunut 40 euron velka. Asiaa on tutkittu törkeänä ryöstönä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, ampuma-aserikoksena ja ampuma-aserikkomuksena.
Tutkinnan yhteydessä saatujen tietojen perusteella paljastettiin lisäksi 16 huumausainerikosta yhteisoperaatiossa, joka järjestettiin tammikuun loppupuolella pääosin Virtojen ja Ruoveden alueella. Operaatioon osallistui Virtain poliisin lisäksi poliiseja virkavaltaa Jyväskylästä, Keuruulta, Tampereelta ja Sastamalasta.
Operaation aikana takavarikoitiin erilaisia huumausaineiden käyttövälineitä ja vähäisiä määriä huumausainetta, lisäksi ruoveteläisestä asunnosta paljastui kannabiskasvattamo. Operaation aikana suoritettiin 10 kotietsintää ja noudettiin useita henkilöitä kuulusteluun. Epäiltyjä, pääosin virtolaisia nuoria aikuisia,on 16, mutta esitutkinnan edelleen jatkuessa määrä tulee kasvamaan.
Törkeään ryöstöön osallistuneen miehen jäljiltä pystyttiin selvittämään myös metsästysrikos, sillä mies oli ampunut maakotkan isänsä veljen aseella. Miehellä ei ole aseenkantolupaa, joten asiaa tutkitaan ampuma-aserikoksena. Metsästyksessä käytetty ase on saatu poliisin haltuun. Aseiden haltijaa epäillään myös ampuma-aserikoksesta. Hänen muut kolme asettaan on otettu poliisin haltuun lupaharkintaa varten.