Vastaus valtuustoaloitteeseen: Ei lisää liikennevaloja Sastamalan keskustaan

Sastamalan ydinkeskustan liikennevalot Itsenäisyydentiellä.

Sastamalan ydinkeskustassa Vammalassa Puistokadun liikennemäärä on suuri. Ajoneuvoja liikkuu vuorokaudessa noin 9 300-12 800.

Vilkkaimpaan aikaan risteäviltä kaduilta etuajo-oikeutetulle Puistokadulle pääseminen on hankalaa. Erityisen vaikeaa on vasemmalle kääntyminen.

Teknisen lautakunnan valtuustoaloitteeseen antamasta vastauksesta käy ilmi, että Puistokadun risteyksiin ei ole vireillä liikennevalojen rakentamista. Yhden liikennevaloristeyksen kustannuksiksi arvioidaan karkeasti noin 100 000 euroa.

Liikennevalot parantaisivat liikenneturvallisuutta, mutta heikentäisivät liikenteen sujuvuutta erityisesti pääasiallisen liikennevirran suunnassa. Toisaalta liikenteen sujuvuus paranisi vilkkaimpaan aikaan risteäviltä kaduilta Puistokadulle liityttäessä.

Vastauksessa todetaan, että liikennevalojen toteuttaminen tulevaisuudessa joihinkin risteyksiin on mahdollista. Sen kuitenkin tulee perustua huolelliseen selvitykseen hankkeen vaikutuksista.

Tampereentien, Varilankadun ja Ojansuunkadun risteysalue Sylvään koulun kohdalla korotettiin useita vuosia sitten. Ratkaisu paransi turvallisuustilannetta huomattavasti. Vuosina 2014-2018 risteyksessä ei tapahtunut onnettomuuksia.

Kaupungin keskustan liikenneturvallisuus nostettiin esiin toukokuussa vuonna 2017 jätetyssä valtuustoaloitteessa. Vastaus on tulossa valtuustolle tiedoksi.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Liikennevaloja lisäämällä turvaa ja sujuvuutta Vammalaan? (15.5.2017)