Suomi on ensimmäistä kertaa sitten viime sotien siirtymässä koko kansakuntana normaaliolojen häiriötilanteeseen, koettelemusten päiviin. Edessä olevat keväiset viikot tulevat olemaan raskaita ja vaikeita. Emmekä tiedä, onko koettelemus nyt 105 päivän mittainen – tätä lyhyempi vai vielä pidempi.
Joudumme tahtomattamme kokemaan jotain samankaltaista kuin viime sotien ajan sukupolvi; epävarmuutta ja pelkoa, monenlaisten huolten täyttämää arkea. Miten saada asiat järjestymään, miten tästä kaikesta selvitään? On viisasta jakaa huolia keskenään, purkaa sydäntä jollekulle. Viime sotien ajasta on sanottu, että silloin tässä maassa rukoiltiin enemmän kuin milloinkaan – ja ne rukoukset kuultiin.
Emme tiedä, kuinka vaikeaksi tilanne menee – sen tiedämme, että vaikeaksi. Seurakunnalla on valmiussuunnitelma, jonka mukaan nyt toimimme. Pidämme yhteyttä kaupungin johtoon. Heitä on syytä kuunnella ja tukea kaikin keinoin. Tukea tulevat tarvitsemaan paikkakunnan yrittäjät. Niin pitkään kuin mahdollista, pitäisi jatkaa käyntejä kampaajalla, leipomossa, kukkakaupassa ja autohuollossa.
Seurakunnan työntekijöille tärkeitä olette te, kaupungin asukkaat, teidän terveytenne ja turvallisuutenne. Kun koronavirus on vaarallinen sairaalan ja palvelutalojen vanhuksille, emme vieraile niissä toistaiseksi. Emme kokoa yhteen ikäihmisiä emmekä lapsiperheitä. Emme järjestä konsertteja, emme pääsiäisen Via Dolorosaa. Näin estämme epidemian tarttumista ihmisestä toiseen. Suojelemme toisiamme.
Mitä jää jäljelle? Sastamalan seurakunta jatkaa ruoka-avun jakamista ja kaupungin asukkaiden elämisen kannalta välttämätöntä avustustoimintaa. Avun antamisesta emme luovu! Lapset kastamme, avioparit vihimme ja vainajat siunaamme hautaan. Jumalanpalveluksetkin jatkuvat. Radion välityksellä eivät virukset tartu.
Miten me selviämme tästä kaikesta? Sellaisella tulevaisuudenuskolla, Jumalan antamalla tulevaisuudenuskolla, kuin edelliset sukupolvetkin ovat selvinneet. Virrentekijän sanoin: Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, emme kauhistu vastustajaamme. Kristittyjen esivanhempiemme kokemus on, että salliessaan koettelemuksen Jumalalla on jo mielessä, kuinka siitä päästään pois.
Sota-ajan teksti pohtii: Ei, en uskonut että tulisi sotaa. Ei Jumala koskaan voisi mitään niin hirveää sallia, niin ajattelin. Olin olevinani viisaampi kuin Jumala. Uskoin vain sen, minkä sydämessäni toivoin. Nyt kansamme on heitetty uudelleen sulatusahjoon. Kenties Jumala takoo siitä työaseen omia tarkoituksiansa varten. Mutta se on minun vahva uskoni ja varma luottamukseni, että hukkaan tämä kansa ei koskaan voi joutua.
Niin paljon on Jumala aikojen saatossa nähnyt vaivaa ja huolta meistä suomalaisista, että minun vahva uskoni ja varma luottamukseni on, että hukkaan tämä maa ja kansa ei koskaan voi joutua.
Kirjoittaja on Sastamalan seurakunnan kirkkoherra.
