“Olen ensi kertaa elämässäni työtön”, sanoo Kahvila Ernomasen sulkenut Leena Finska

Leena Finska haaveili omasta kahvilasta 18 vuotta ennen kuin unelma toteutui. Ernomanen ehti palvella asiakkaita puolitoista vuotta, mutta nyt ovet menivät säppiin koronan vuoksi. Tulevaisuus on epävarma.

Risti, sydän ja ankkuri – usko, toivo ja rakkaus, koristavat Leena Finskan uutta riipusta. Ne ovat merkki sekä Kahvila Ernomasen viimeisestä aukiolopäivästä että siitä, kuinka ripaus toivoa on jäljellä vielä sittenkin, kun 18 vuoden unelma lyödään murskaksi käytännössä yhdessä yössä.

Elokuussa 2018 toteutunut haave omasta kahvilasta jäi lopulta vain puolentoista vuoden mittaiseksi, kun koronavirus pakotti sulkemaan ovet.

”Uskon siihen, että kaikella on tarkoitus. Tästä on pakko seurata jotain hyvääkin”, Finska huokaa.

Leena Finska teki päätöksen Sastamalan Itsenäisyydentiellä sijaitsevan kahvilansa toiminnan lopettamisesta jo ennen kuin hallitus linjasi ravintoloiden sulkemisesta. Viime keskiviikko jäi kevään – ja ehkä koko kahvilan historian viimeiseksi aukiolopäiväksi.

Finska sanoo, ettei halunnut arpoa päivittäin sitä, tyhjeneekö vitriini vai ei.

”Asiakkaiden määrä on vähentynyt tasaisesti koko ajan. On henkisesti todella raskasta yrittää arvailla, kuinka paljon menekkiä tuotteilla on minäkin päivänä.”

Suljettuaan kahvilan ovet asiakkailta Leena Finska meni suoraan paikalliseen kultasepänliikkeeseen ja osti itselleen usko, toivo ja rakkaus -aiheisen riipuksen.

Maaliskuun alkuun saakka asiakasvirta oli tasainen. Kahvila Ernomanen ehti saada tukevan jalansijan Sastamalassa. Se kutsui sisäänsä myös heitä, jotka eivät välttämättä olisi poikenneet pelkästään kahville, sillä Ernomasessa on järjestetty runsaasti erilaisia tapahtumia musiikista askarteluun.

”Parhaalla keikalla tupa oli kirjaimellisesti täynnä, kun 30-paikkaisessa kahvilassa oli kuusikymmentä kuulijaa.”

Hallituksen päätöksen mukaan ravintoloiden, kahviloiden ja yökerhojen tulee pitää ovensa suljettuina toukokuun loppuun saakka. Finska ei halua ajatella vielä niin pitkälle, mutta myöntää, että jos tilanne parin kuukauden päästä näyttää yhtä huonolta kuin nyt, ei kahvilan ovia ole välttämättä mahdollista avata uudelleen.

”Niin pitkän tauon jälkeen pitäisi aloittaa ihan nollasta”, yrittäjä miettii.

Taloudellisesti Finska on nyt monen muun pienyrittäjän tavoin tiukoilla. Tuloja ei ole, mutta menot juoksevat. Tilanteeseen vaikuttaa lisäksi alkuvuodesta tehty investointi, jolla hän olisi laajentanut yritystoimintaansa.

Kahvilan tyhjentämisen lomassa yrittäjä onkin nyt selvittänyt, mistä saisi tukea vallitsevassa tilanteessa.

”Onneksi vuokranantaja tuli tilanteessa vastaan ja on luvannut joustaa vuokranmaksussa”, Finska kiittelee.

Arja Järveläinen oli yksi Ernomasen vakiasiakkaista. “Yritykselläni on tilat tuossa tien toisella puolella. Sieltä olen aina arkisin kipaissut tänne kahvilaan lounaalle”, hän kertoo. Leena Finskalle suuresta osasta asiakkaista on muodostunut läheisiä.

Yritystoiminnan päättymisen myötä Leena Finska on ensimmäistä kertaa elämässään työtön. Hän on jo ilmoittautunut TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi.

”Kerroin, että teen mitä tahansa työtä, kunhan ei tarvitse jäädä kotiin pyörimään”, nainen naurahtaa.

Vapaita työpaikkoja löytyy ainakin teollisuudesta. Finska ei pidä mahdottomana, että hyppäisi hetkeksi kaksivuorotyöhön ja haalarihommiin.

“Minulla on kaksi tervettä kättä ja jalkaa ja kova halu tehdä töitä”, hän tiivistää.

Leena Finska on aina uskonut, että asioilla on taipumus järjestyä. Vaikka koronavirus veti hetkellisesti maton jalkojen alta, naisen eteenpäin pyrkivä luonne nousee koko ajan vahvemmin pintaan.

”Yksi ystävä jo totesi, ettei näe minun olevan tekemättä mitään enää ensi viikolla.”

Jos seuraavat kuukaudet kuluvatkin työntekijänä vieraan palveluksessa ja Kahvila Ernomasen taru tulee lopullisesti tiensä päähän, toivoo Leena Finska työllistävänsä itsensä tulevaisuudessa yrittäjänä ainakin jossain määrin. Yhdeltä ammatiltaan hän on hieroja, ja kertoo pohtineensa voisiko jatkaa asiakkaiden palvelemista uudella tavalla.

“Näiden hektisten aikojen jälkeen minua houkuttelee hieronnan seesteisyys ja se, että saisin käyttää aikani yhteen asiakkaaseen kerrallaan.”

Kommentointi ei ole käytössä.