Koronavirusepidemia koettelee yrityksiä. Huittisissa elinvoimatyöryhmä on antanut suosituksia tukitoimista kriisin aikana.
Tilavuokrat saattavat olla yrittäjän suurin yksittäinen kiinteä kulu. Elinvoimatyöryhmä vetoaa vuokranantajiin, jotta nämä sopisivat maksujärjestelyistä.
Yrittäjiä saattaa joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Kaupungin kanssa voi sopia maksuohjelmasta. Asiassa kannattaa kuitenkin olla liikkeellä ennen eräpäivää. Elinvoimatyöryhmä suosittelee myös kaupungin tytäryhtiöille ja muille julkisia palveluja tuottavia organisaatioille, että ne neuvottelevat maksuvaikeuksiin joutuneiden kanssa maksuohjelmista.
Kaupungin palvelukeskusten esitetään toteuttavan hankintansa etupainotteisesti tai ainakin suunnitellusti. Hankinnoissa pitää huolehtia, että paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus kilpailutukseen osallistua ja siinä menestyä. Huomiota pitää kiinnittää erityisesti hankinnoista tiedottamiseen ja vertailuperusteisiin.
Elinvoimatyöryhmä toteaa, että kaupungilla on laajasti käytössä erilaisia palveluseteleitä. Ne edesauttavat paikallisten yritysten palvelujen käyttöä.
Kuluttajien toivotaan suosivan paikallisuutta. Yrittäjät ovat tuottaneet erilaisia etäpalveluja ja kotiin toimitettavia palveluja.
“Yhdessä voimme vaikuttaa siihen millainen Huittinen meillä on koronakriisin jälkeen”, elinvoimatyöryhmä toteaa.