Sammaljoentien parannus käyntiin heinäkuun puolivälissä – vahvistukseksi teräsverkkoa, päälle matalalämpöasfaltti

Kuvituskuva Alueviestin arkistosta.

Kesän tietyöaika lähestyy. Sastamalassa uutta päällystettä pintaansa saa muun muassa Sammaljoelle johtava maantie 2521. 

Pirkanmaan ely-keskuksen toiminnanohjauspäällikkö Janne Lintilän mukaan varsinainen päällystystyö tiellä alkaa heinäkuussa, alustavasti viikolla 30. Urakan on arvioitu kestävän noin 4,5 viikkoa. 

“Ojien perkausta ja palteenpoistoa voidaan tehdä jo ennen heinäkuuta ja myöhemmin tehdään vielä reunantäytöt ja siltojen saumauksia”, hän toteaa.

Sammaljoentie päällystetään Liitsolantien risteykseen saakka. Sen lisäksi parannetaan maanteitä 12848 ja 12847 eli Rautaniemen paikallistietä sekä Pokluntintietä. Lintilän mukaan nämä tiet korjataan alustavasti ennen Sammaljoentietä.

“Näillä viisinumeroisilla teillä liikenteellinen haitta on kolmisen viikkoa.”

Asfaltti säästää energiaa

Pelkkä päällystäminen kohteissa ei kuitenkaan riitä. Lintilän mukaan uusi päällyste hajoaisi luultavasti pian routarasituksen ja paikoin heikon kantavuuden johdosta.

“Tämän vuoksi tietä homogenisoidaan sekoitusjyrsimällä olemassa oleva päällyste kantavan kerroksen sekaan.”

Lintilä kertoo, että lisäksi Sammaljoentietä vahvistetaan noin 800 metrin matkalla teräsverkoin ja lisäämällä kantavan kerroksen mursketta.

Rautaniementiellä ja Pokluntintiellä teräsverkkoja laitetaan 450 metrin matkalle, ja tarvittavilta osin parannetaan tien kuivatusta perkaamalla ojia ja poistamalla reunapalteet.

Mika Lintilän mukaan Sammaljoen teillä kokeillaan uudenlaista matalalämpöasfalttia, jolle urakoitsija lupaa poikkeuksellisen neljän vuoden takuun.

“Matalalämpöasfaltilla säästetään energiaa ja sen tekeminen tuottaa vähemmän päästöjä kuin normaali.”

Urakoitsijaksi kohteissa on valittu NCC Industry Oy. Yhteensä kustannukset tarjouksessa ovat noin 1 060 000 euroa.