Monet Vanhankirkonniemessä, Rautaveden rantamaisemissa vierailleet ovat jo ihastelleet Tyrvään Pyhän Olavin kirkon läheisyydessä sijaitsevan venevajan upouutta pärekattoa.
Katto valmistui toukokuun kuluessa Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen perinnerakentajalinjan oppilaiden toimesta ja kunnostuksen primus motorina toimi Sastamalan maaseutujohtaja Katariina Pylsy.
”Opiskelijat tekivät lehtori Eija Hesson ohjeistuksella hienoa jälkeä. Joku Alueviestin lukija ihmetteli katon vaaleaa väriä. Hänelle voin kertoa, että päreet kyllä tummuvat nopeasti, jolloin kokonaisuus jälleen sointuu ympäristöönsä”, Pylsy sanoo.
Vanhan vajan katto oli jo päässyt pahasti rapistumaan. Kenties osatekijänä asiassa oli epäselvyys venevajan omistuksesta.
Pylsyn mukaan kunnostusprojektin alkutahdit lyötiin, kun maanviljelijä Antti Jokinen otti häneen yhteyttä viime talvena ja ilmaisi huolensa venevajan katon kunnosta.
”Kun sain tietää, ettei vaja kuulukaan seurakunnalle vaan kaupungille, aloin tehdä laskelmia, mitä vajan kattaminen maksaisi. Kustannusarvio nousi aika korkeaksi ja maaseudun kehittämiseen varaamani määrärahat olisivat ylittyneet.”
Pylsy kertoo suunnitelleensa jo talkoitakin, mutta epäili, ettei sellaisiin talkoisiin saataisi tarpeeksi väkeä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ratkaisu löytyi oppilastyöstä ja tarvittava, muutamien tuhansien eurojen määräraha saatiin maaseudun kehittämisbudjetista.
”Kiitos Ikaalisten perinnerakentajalinjalle, he tekivät huippuhyvää työtä ja nopeasti. Rakennusilmat olivat vaihtelevia. Välillä satoi lunta, vettä ja rakeita ja kylmä tuuli puhalsi järveltä. Mutta oppilaat eivät valittaneet.”
Ensi talven aikana kunnostetaan myös venevajassa olevat upeat kirkkoveneet.
”Toivottavasti kirkkoveneillä sitten joskus päästään lämpiminä ja aurinkoisina päivinä kirkkovenesoutuun tai vaikka uudelle neitsytmatkalle”, Pylsy iloitsee.
Venevajan värikkäät vaiheet
Pylsy selvittää saaneensa karkkulaiselta Urpo Vuorenojalta paljon kiinnostavaa tietoa venevajan historiasta.
Kaikki sai alkunsa, kun maanviljelijä Vilho Jaakola lahjoitti Museo- ja kotiseutuyhdistykselle kirkkoveneen maaliskuussa vuonna 1933. Loppukeväästä nykyiselle paikalleen siirrettiin kirkkovenelato, jonka olivat lahjoittaneet maanviljelijä David Heikkilä ja pankinjohtaja Aaro Mattila Karkusta.
Kirkkoveneladon tontti Pyhän Olavin kirkon vierestä oli saatu lahjoituksena maanviljelijä Lauri Liukolta.
Venevajassa olevista 13 metrin ja 15 metrin pituisista kirkkoveneistä toisen lahjoitti maanviljelijä Vilho Jaakola ja toisen maanviljelijä Kalle Törmä.
Sekä lato että veneet toimitettiin paikalle talkoilla, joita johtivat Vilho Jaakola ja maalari K.A. Mäkelä. Veneladon pystyttämistä valvoi opettaja Vihtori Pakula. Juhannusaattona kirkkoveneet asetettiin latoon, jolloin toimittaja Hannes Prusi selosti kirkkoveneiden historiaa. Kirkkovenevajan valmistuttua olivat vesistön viimeiset kirkkoveneet saaneet arvoisensa paikan.
Kotiseutuyhdistys luovutti joulukuussa 1974 omaisuutensa Vammalan kaupungille. Luovutuksen johdosta kaupunki on nyt venevajan omistaja.
Esko Piranen kertaili alueen vaiheita seuraavasti: Pirasen suku omisti aikoinaan lähes koko niemen. Alue jaettiin Pirasen poikien kesken. Niilo sai niemen vasemman puolen ja Lauri niemen oikean puolen.
Lauri Piranen meni Vesilahdelta kotoisin olleen Liukon talon tyttären kanssa naimisiin ja niin Laurin sukunimi muuttui Liukoksi. Lauri Liukko, tuo kirkkoveneladon tontin lahjoittaja, myi paljon rantatontteja Vanhan kirkon niemestä. Veljensä Niilo halusi säästää ja rauhoittaa niemen vasemman puolen kesämökeistä.
Lauri asui kotitalonsa Pirasen naapurissa ja osti Sipin talon. Ja niin talokaupan jälkeen Laurin sukunimi muuttui Liukko-Sipiksi.
”Nykyisen Pyhän Olavin kirkon parkkipaikka-alue oli ennen Liukko-Sipin peltoa. Antti Jokinen ja Esko Piranen muistelivat, että he olivat olleet nuorina poikina alueella heinäpellolla ja lyömässä kauraa seipäisiin”, Pylsy kertoo.
Jokinen kertoi myös, mitä vanha kansa Kallialassa muisteli aikoinaan: Tyrvään kirkko valmistui vuonna 1855 ja seurakunta päätti myydä Pyhän Olavin kirkon huutokaupalla. Pirasen isäntä osti kirkon. Hän oli todennut huutokaupan jälkeen: “Onhan se liian iso homma siirtää mihinkään, mutta kai se heinälatona menee.”
