Länsilinjat lisää liikennettä Huittisten ja Tampereen välillä – “Pyritään vastaamaan matkustajien ja kaupunkien toiveisiin”

Valtatie 12.

Länsilinjat lisää pikavuoroja Huittisten ja Tampereen välillä huomisesta perjantaista alkaen.

Arkisin Huittisista ja Sastamalasta pääsee Tampereelle ja takaisin viidellä edestakaisella vuorolla. Niistä ensimmäinen lähtee Huittisista kello 5 ja on Sastamalassa kello 5.25.

Viimeinen vuoro lähtee arkisin Tampereelta kello 17.30. Sastamalassa se on 18.30 ja Huittisissa 25 minuuttia myöhemmin.

Lauantaisin tarjolla on kolme edestakaista vuoroa ja sunnuntaisin kaksi.

Pikavuorojen liikennöintiä supistettiin keväällä koronapandemian vuoksi niin, että esimerkiksi viikonloppuvuorot jäivät kokonaan ajamatta.

“Koko viikonloppuliikenne on ollut seis. Kun poikkeustila astui voimaan, jopa 90 prosenttia asiakkaista kaikkosi”, toteaa Länsilinjojen hallintojohtaja Kari Keinonen.

Keinonen kertoo, että vuorojen sopeuttamisesta käytiin aiemmin tällä viikolla keskustelu Pirkanmaan ely-keskuksen sekä kaupunkien kanssa. Selkeä toive oli, että liikennöintiä saataisiin lisättyä.

“Toiveita on tullut myös matkustajien suunnasta. Monella on ollut murhetta, miten taittaa työmatkansa Tampereelle, kun linja-autot eivät ole kulkeneet.”

Koronatilanne on ollut rauhallinen Pirkanmaalla ja Satakunnassa jo viikkoja. Keinonen uskoo, ettei bussilla matkustamista voi enää pitää riskinä altistua virukselle.

“Vaikka bussissa olisi parikymmentäkin matkustajaa, turvavälit pystytään vielä säilyttämään.”

Tarpeen mukaan Länsilinjoilla on valmius lisätä liikennöintiä edelleen.