Ei ihan master chef, mutta Karkun Kari Aihinen kuitenkin. Tyrvään Pappilan keittiömestari Tapio Järvinen, 38, tituleeraa itseään myös Karkun sälliksi ja Karkun kolliksi.
Kokkaustaidoillaan herkkusuut hurmannut uusikaupunkilaislähtöinen Järvinen on kylän raitilla tuttu näky. Toisinaan ulkoiluseurana viihtyvät avopuoliso Anniina Nikalin lisäksi chihuahua Sulo sekä Rauli-pukki.
Miten ja miksi Tampereellakin asustellut mies asettui juuri Sastamalan Karkkuun?
Vihiä vastauksesta saa, kun saapuu Sapelikalliontien päässä sijaitsevalle mäelle. Kuuluu määkynää ja kotkotusta. Tulijan askeleita seuraavat aidanviertä juosten 11 uteliasta sarvipäätä. Rauli ja hänen kaverinsa Basilika, Helle, Helvi, Hilda, Iida, Impi, Inkeri, Jeppi, Oiva ja Pippuri.
Punaisen puutalon, mummonmökin ja piharakennuksen rajaamalla pihamaalla kipittää 17 kanaa ja yksi kukko. Paikkansa on myös kahdelle kanille, Malakiakselle ja Keijulle. Ikkunaruudun takaa pihan tapahtumia tarkkailee Lempi-kissa.
”Jos joku olisi sanonut tälle kaupunkilaiskundille kaksikymmentä vuotta sitten, että päädyt maalle kaikkien näiden eläinten kanssa, en olisi uskonut. Nyt en voi kuvitella muunlaista elämää”, Tapio tuumailee.
Elämäntyylin löytymisen ja vakiintumisen takasivat rakastumiset: kumppaniin, vanhaan taloon, Karkkuun sekä Tyrvään Pappilaan.
Oleiltuaan jonkun aikaa vuokramökissä Kärppälässä, alkoi Tapio katsella taloja. Kun hän ensimmäisen kerran tuli yli sata vuotta sitten asutetulle mäelle, oli sekin ihastumista ensi silmäyksellä. Anniinan Tapio tapasi työpaikalla Ellivuoressa.
”Pian tykästyin myös Karkkuun. Täällä on kaikki tarvittava ja ennen kaikkea syvää yhteisöllisyyttä. Naapuriapukin toimii puolin ja toisin.”
Tapion anoppila sijaitsee Sastamalan Kutalassa, jossa hänelle ovat tulleet tutuiksi niin metsähommat kuin maanviljelyskin. Kun ravintolat joutuivat poikkeusolojen vuoksi sulkemaan ovensa, keskittyi hän maatalousyrittäjyyteen liittyviin opintoihinsa.
”Rekisterin mukaan olen vuohitilallinen, mutta mitään tukia emme ole tälle toiminnalle hakeneet. Eläimet ja viljely ovat meille elämäntapa ja mukava harrastus.”
Pienten ja persoonallisten keittiöiden puolesta
Keittiömestarin kiinnostus ruuanlaittoon virisi yläasteella. Liekö koulun kotitaloustunneilla ollut vaikutusta asiaan?
”Isompi merkitys oli sillä, että äitini teki hyvää mutta mautonta ruokaa. Nuorena tokaisinkin muutamia kertoja, että ihanaa ruokaa, ei maistu miltään”, hän nauraa.
Ravintola-alan opinnot kotikunnan ammattikoulussa jäivät kesken, kun opinto-ohjaaja tuumasi, ettei koululla ole tarjota lahjakkaalle kaverille tarpeeksi ja suositteli opinahjon vaihtamista. Tapio valitsi Raision seudun koulutuskuntayhtymän, jossa kokkausta opetti televisiosta tuttu Aki Wahlman.
Ensimmäinen vakituinen työpaikka oli Uudessakaupungissa sijaitseva Suolaspuar. Työharjoittelu tamperelaisessa Saludissa poiki työpaikan ja toi Tapion Pirkanmaalle. Ennen Sastamalaa ja Liekorantaa hän ehti työskennellä maakuntakeskuksessa myös ravintola Esplanadissa sekä viettää muutamia kuukausia Meksikossa oppia ammentamassa.
”Espanjan ja Meksikon makumaailmoista omaksutut vaikutteet jättivät jälkensä. Edelleen innostun, kun pääsen niitä työssäni hyödyntämään.”
Tyrvään Pappilaa luotsaavat yrittäjät Jarmo ja Kirsi-Marja Nieminen tutustuivat Tapioon, kun hän vaikutti hotellin keittiössä Ellivuoressa.
”Oli helppo vaihtaa työpaikkaa ensin Tampereelta Sastamalaan ja sitten hotellista pappilaan. Tykkään pienistä ja persoonallisista ravintoloista. Keittiömestarina haluan tehdä ja kokeilla itse, ei minua kiinnosta vain johtaa muiden työtä”, Tapio sanoo.
Tapio on lähiruuan vannoutunut puolestapuhuja niin töissä kuin vapaa-ajallakin.
Vuohien ja kanojen pitäminen sekä pienimuotoinen vihannesviljely on ollut entiselle kaupunkilaiselle avartava kokemus. Ruuan arvon ymmärtää paremmin kun kasvattaa sen itse lautaselle asti.
Vielä puuttuu hevonen ja lehmä?
Haastattelutuokio on edennyt haastavimpaan vaiheeseen eli valokuvien ottamiseen. Chihuahua Sulo edustaisi mielellään eläinkuntaa, mutta Tapio käy hakemassa isomman lenkkikaverinsa Raulin linssiluteeksi.
Valkoinen pukki tervehtii isäntäänsä innostuneena ja nousee takajaloilleen.
”Rauli on kova halailemaan. Joku saattaa tällaista sarvipäätä säikähtää, mutta ainakin nämä meidän vuohemme ovat kaikki leppoisaa seuraa.”
Määkynä ja mekkala yltyy, kun vastaan haraava Rauli palautetaan aitaukseen. Taitaa olla ruoka-aika. Kaksi pukkia, neljä kuttua ja viisi kiliä kerääntyvät Tapion ja Anniinan luo.
”Nyt ei ole lypsyhetki, mutta tuolla sekin toimitus tarvittaessa sujuu”, toteaa Tapio ja osoittaa pienen rakennuksen suuntaan. Se on tuonut mukanaan tuulahduksen Vammalan kulttuurihistoriaa Karkkuun. Sen hirret ovat nimittäin peräisin Marttilankadun funkkistalon tontilta.
”Sitä sanotaan, että vuohi on köyhän miehen lehmä. Siksi ne minulle sopivat, mutta olisihan se hienoa joskus omistaa lehmä ja ehkä hevonenkin”, Tapio miettii.
”Siinä kohtaa ei taida tämä mäki enää riittää, vaan tarvitsemme enemmän tilaa”, hymähtää Anniina.
Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestin Kesälehdestä.
