‘Pirkanmaan Texasiin’ virtaa lapsiperheitä – “Parhaiten pärjännyt alue Sastamalan väestönkehityksessä”

Tuoreita kiikkalaisia. Vasemmalla Carita ja Anssi Korpela sylissään Minttu. Keskellä Ari-Matti Nurmi ja oikealla Sanna Railo lastensa Voiton ja Liljan kanssa. Kiipeilemässä Aapo (vas.), Nelli ja Netta sekä Tiera ja hieman alempana Opri punainen lippis päässään.

Kiikka on ollut kuluvana vuonna Sastamalan voittaja mitä tulee lisää asukkaita haalineisiin alueisiin. Paikkatietoinsinööri Tatu Sundqvistin mukaan väestö alueella on vähentynyt yhtäjaksoisesti ainakin vuodesta 2010, mutta tänä vuonna asukasluku on kääntynyt nousuun.

Viimeisin tieto Kiikan väestöstä on elokuulta ja pohjaa Digi- ja väestötietoviraston tietoihin. Sen mukaan asukkaita on 1 833. Tilastokeskuksen vuosittaisen tilaston mukaan vuodenvaihteen asukasluku oli 1 818.

”Kyllä siellä kasvua on ollut. Voidaan sanoa, että Kiikka on tässä vaiheessa vuotta parhaiten pärjännyt alue kaupungin väestönkehityksessä”, Sundqvist tuumaa tilastoja silmäillessään.

Ei enää ikinä takaisin..? 

Mikä Kiikkaan sitten vetää? Ei auta kuin lähteä paikan päälle selvittämään. Kiikan Nuorisoseura on onnistunut järjestämään tapaamisen kolmen tuoreen kiikkalaisperheen kanssa. Koulun pihalla perjantai-iltapäivänä odottava joukko ilahduttaa. Kaikilla on lapsia!

”Koulu. Se oli iso syy siihen, miksi edes katselimme omakotitaloja Kiikasta”, perustelee Carita Korpela asuinpaikan valintaa. Carita ja hänen puolisonsa Anssi muuttivat lapsineen kylälle kuun vaihteessa. Uusperheessä on neljä lasta ja viidettä odotetaan syntyväksi joulun aikaan.

Perheen kokoonpanosta 10-vuotias Nelli käy Kiikan koulua, 9-vuotias Netta ja 11-vuotias Aapo ovat koulussa Vammalassa. 1-vuotias Minttu ja tuleva pikkusisarus tulevat tarvitsemaan ensin Kiikan päiväkodin hoivaa.

Carita on kotoisin Kankaanpäästä ja Anssi Keikyästä. Uutta kotia haarukoitiin Sastamalasta, mutta mieluummin hieman syrjemmästä kuin Vammalan keskustasta.

”Perheen koko saneli valintaa, sillä tarvitsemme tilaa. Kiikasta löytyi sopiva talo, ja kun palvelut ovat kohdillaan, ei päätöstä tarvinnut kauaa miettiä”, Korpelat tuumivat.

Kiikka vetää myös paluumuuttajia. 4-vuotias Voitto ja 2-vuotias Lilja Railo pääsevät viettämään lapsuutensa äitinsä Sannan kanssa samoissa maisemissa.

Sanna Railo myöntää ajatelleensa samoin kuin moni muu kotikylältään pois muuttava nuori: ”Ei enää ikinä takaisin.”

”Ehdimme asua kuusi vuotta Tampereella, ensin vuokralla ja sitten omassa asunnossa. Pitkään ajatus oli se, että Tampereella pysytään, mutta sitten syntyivät lapset ja mieli alkoi muuttua.”

Helmikuussa toteutunut paluu Kiikkaan oli lopulta helppo päätös, eikä Porista kotoisin oleva puolisokaan pistänyt hanttiin. Nyt molemmat perheen vanhemmat kulkevat Vammalassa töissä.

“Kaupungissa on tylsää!”

Iso osa työikäisistä suomalaisista haaveilee maallemuutosta. Ari-Matti Nurmi kuului heihin vielä viime vuonna.

”Teimme perheen kanssa viisivuotissuunnitelman, johon kuului oma talo maalta. Ei tarvinnut odottaa viittä vuotta, vaan heinäkuun alussa meistä tuli kiikkalaisia pientilallisia. Löytyi hyvä talo ja hyvä tontti. Mikäs täällä on viihtyessä; Kiikkahan on Pirkanmaan Texas”, mies naurahtaa.

Mikkosen Tampereelta muuttaneeseen perheeseen kuuluvat puoliso sekä lapset Tiera, 9, ja Opri, 4, Mikkonen.

”Kaupungissa oli tylsää!”, toteavat lapset yhteen ääneen. Nurmi on samoilla linjoilla.

”Nyt meillä on oma tontti, jolla harrastaa ja toteuttaa itseään ihan vapaasti”, hän toteaa maalaiselämän eduista.

Perhe on kotiutunut uusiin maisemiin mainiosti, eikä kaipaa suurkaupungin sykkeestä mitään.

”Kyllähän sitä voi Tampereella käydä, jos on jotain tarpeita, mutta tähän saakka kaikki on löytynyt omalta kylältä. Kiikan Salelle on pakko antaa kiitos, sillä sieltä löytyi jopa lapselle työhanskat!”

Sastamala ei ollut Ari-Matti Nurmelle mikään suuri tuntematon, vaan mies kertoo tutkineensa netistä, miten kuntaliitokset ovat menneet ja kuinka kyläläiset puolustivat kouluaan palveluverkkoselvityksen yhteydessä.

”Koulun puolustaminen oli osoitus, että täällä varmasti puhalletaan yhteen hiileen ja pidetään lapsiperheiden puolia.”

Nurmi paljastaa, että nyt kun muutto on toteutunut, on perhe laatinut jo seuraavan viisivuotissuunnitelman.

”Siihen liittyy hevonen.”

Korpelan perheen tyttöjen silmät alkavat tuikkia.

”Täältä saatte sitten ihan varmasti hoitajia”, nauraa Carita Korpela Nelliin ja Nettaan viitaten.

Kiikan asukasluvun kehitys:

  • Vuoden 2018 lopussa 1 888 asukasta
  • Viime vuodenvaihteessa 1 818 asukasta
  • Elokuun 2020 asukasluku 1 833

Lähde: Sastamalan kaupunki