Huittisissa kannustetaan influenssarokotteiden ottamiseen – Tahto Areena ylivoimaisesti paras paikka rokotteiden jakamiseen

Kristiina Piirala, Petteri Männistö ja Tiia Levonen kannustavat ottamaan influenssarokotteen.

Huittisten kaupunki on päättänyt järjestää influenssarokotusten antamisen tänä vuonna ajanvarauksella Tahto Areenalla seitsemänä päivänä marras- ja joulukuun aikana.

Vs. ylilääkäri Tiia Levonen ja hoitotyönjohtaja Petteri Männistö korostavat, että rokotuksen ottaminen on tänä vuonna tavallistakin tärkeämpää, sillä sairastuminen yhtä aikaa kausi-influenssaan ja koronaan voi olla kova koettelemus.

“Influenssa on vakava tauti, joka aiheuttaa vaarallisia jälkitauteja. Rokote ehkäisee influenssan leviämistä ja suojaa sekä omaa että lähipiirin terveyttä”, Levonen muistuttaa.

Huittisissa influenssarokotteen on ottanut normaalisti noin 1300 kuntalaista. Tahto Areenalla on varauduttu rokottamaan noin 1400 huittislaista, minkä lisäksi rokotteita jaetaan esimerkiksi kotihoidon kautta. Levonen ja Männistö odottavat, että noin 2000 huittislaista ottaa rokotteen.

Ilmaiseen rokotteeseen ovat oikeutettuja kaikki alle 7-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, raskaana olevat, sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat sekä asepalveluksen aloittavat. Ilmaisen rokotteen saavat myös vakavaan influenssaan alttiiden henkilöiden lähipiiriin kuuluvat.

“Toivomme, että rokote otetaan nyt matalalla kynnyksellä, esimerkiksi siinä tilanteessa, että on paljon tekemisissä jonkun ikäihmisen kanssa. Mitään selvityksiä lähipiiristä ei tehdä, vaan rokote annetaan kaikille ajanvarauksen tehneille”, Levonen sanoo.

Tahto Areena turvallisin paikka jakaa rokotteita

Rokotuspaikka on aiheuttanut varsinaisen palautevyöryn, sillä Tahto Areenan salivuorot joudutaan perumaan rokotuspäivien osalta.

Kiivaassa somekeskustelussa kyseenalaistetaan, eikö rokotuksia olisi voitu hoitaa aiempien vuosien tapaan terveyskeskuksessa tai esimerkiksi kirkossa.

Päätös rokotuspaikasta on viime kädessä ylilääkärin vastuulla. Levonen kertoo pysyvänsä päätöksensä takana palauteryöpystä huolimatta.

“Tätä asiaa on mietitty nyt puhtaasti koronan näkökulmasta. Emme halua ottaa mitään riskejä, vaan rokotukset hoidetaan mahdollisimman turvallisesti”, perusturvajohtaja Kristiina Piirala perustelee.

Kaupunki harkitsi myös muita vaihtoehtoja rokotuspaikaksi. Tahto Areena osoittautui kuitenkin aivan ylivoimaiseksi vaihtoehdoksi turvavälien takaamisessa.

“Useamman sisäänkäynnin ja erillisen uloskäynnin ansiosta kulkeminen on mahdollista järjestää niin, että kontaktit jäävät minimiin. Rokotukset hoidetaan pukuhuoneissa ja pistoksen jälkeinen 10 minuutin odottelu tapahtuu väljissä tiloissa hallin puolella”, Männistö kertoo.

Uudessa rakennuksessa myös tekniikka on rokotusten järjestämisen kannalta kunnossa.

“Tahto Areenalla on hyvä ilmanvaihto, jolloin aerosolit eivät jää pyörimään ilmaan. Lisäksi rakennuksessa on kaupungin tietoverkko, minkä ansiosta saamme tarvittavat potilassysteemit näkyviin siellä”, Männistö perustelee.

Kolmikko korostaa, ettei Tahto Areenaa ole valittu rokotuspaikaksi kenenkään kiusaksi ja tilanteesta aiheutuva harmitus on ymmärrettävää.

“Jotta haitat jäisivät mahdollisimman vähäisiksi, rokotukset aloitetaan klo 12, jolloin koululaiset pystyvät ruokailemaan kahviossa 11.50 asti. Rokotukset on hajautettu eri viikonpäiville, jolloin salivuorojen peruuntuminen jakautuu tasaisesti kaikille harrastajille, eikä vain tietylle joukkueelle”, Levonen sanoo.

“Näissä olosuhteissa rokotusten järjestäminen esimerkiksi terveyskeskuksessa olisi ollut vain täysi mahdottomuus. Rokotuksen jälkeen on tärkeää odottaa 10 minuuttia mahdollista reaktiota, eikä terveyskeskuksen sisällä ole sellaista tilaa, jossa ihmiset olisivat mahtuneet istumaan turvavälein. Terveys on nyt priorisoitu kaiken muun edelle ja tällä tavalla pystymme turvaamaan sekä rokotuksissa käyvät että oman henkilökuntamme parhaiten”, Männistö painottaa.

Influenssarokotteiden jakaminen Tahto Areenalla on myös eräänlainen pilotti tulevan koronarokotteen jakamista ajatellen.

“Siinä vaiheessa kun koronarokote tulee, meidän on pystyttävä varsin nopealla aikataululla jakamaan 10 000 rokotetta. Tässä yhteydessä pystymme hakemaan siihen parasta mahdollista toimintatapaa”, Piirala toteaa.

Huittisissa testataan päivittäin muutamia kymmeniä

Huittinen on välttynyt koronalta toistaiseksi hyvin. Koronatapauksia on todettu ainoastaan yksi, altistuneita on ylilääkärin mukaan useampia joka viikko.

“Testejä tehdään päivästä riippuen noin 15-40 kappaletta. Huittislaiset hakeutuvat testeihin matalalla kynnyksellä, mikä on todella hyvä”, Männistö ja Piirala sanovat.

Vaikka koronatapauksia ei toistaiseksi ole ollut, terveyskeskuksessa on varauduttu huolellisesti myös siihen, että positiivinen tulos jossain vaiheessa tulee.

“Meillä on selkeä toimintasuunnitelma ja parikymmentä koulutettua jäljittäjää, jotka ovat valmiita ryhtymään tehtävään heti tarpeen vaatiessa. Kotisairaalan ansiosta jäljitys saadaan käyntiin tarvittaessa myös illalla tai viikonloppuna”, Levonen kertoo.

Lisätietoja ja ajanvaraus rokotukseen: www.huittinen.fi/rokotukset

Mitä tulee huomioida rokotukseen tullessa?

  • Käytössä on sähköinen ajanvaraus, jota suositellaan käyttämään puhelinlinjojen ruuhkautumisen välttämiseksi.
  • Saavu parkkipaikalle ajoissa, mutta siirry sisäänkäyntiovelle vasta hetkeä ennen omaa aikaasi.
  • Sisäänkäyntejä on kaksi, ilmoittautumisen yhteydessä saa tiedon, kumpi ovi on kyseessä.
  • Yli 15-vuotiaisen tulee käyttää suojamaskia
  • Pue yllesi vaatteet, joissa olkavarren saa helposti paljaaksi.
  • Areenalle ei saa tulla nastakengillä tai -pohjallisilla, eikä rokotustilasta odotustilaan ulkokengillä, joten varaa mukaan omat sisäkengät, mikäli et halua kulkea sukkasillaan.
  • Rokotukseen ei saa tulla sairaana, ei edes pienessä nuhassa!