Vertaistuella on suuri merkitys silloin, kun ihminen menettää puolisonsa.
”Sen tajuaminen, etten ole tässä tilanteessa yksin, että toisetkin ovat menettäneet puolisonsa, on helpottava. Katkeruuden tunne väistyy”, sanoo sastamalalainen leski Terttu.
Hänen miehensä kuolemasta tuli viime lauantaina kuluneeksi yhdeksän vuotta. Vuosien varrella yhdeksi hyväksi vertaistuen muodoksi on osoittautunut Sastamalan seurakunnan järjestämä kohtaamispaikka, Leskien klubi. Sinne ovat tervetulleita kaikki puolisonsa menettäneet riippumatta iästä, sukupuolesta tai siitä, kauanko kumppanin poismenosta on.
Tertun mukaan keskustelu muiden leskien kanssa on auttanut käsittelemään omia tunteita ja tuonut selkeyttä omiin ajatuksiin.
”Niitä ei välttämättä osaa tuoda samalla tavalla esille lähimpien kanssa.”
Leskeksi jääminen voi aiheuttaa jopa vihan tunteita.
”Kuinka tuo sai elää, mutta minun puolisoni ei”, kuvailee Terttu.
Ei saa jäädä neljän seinän sisälle
Aina tarve ei ole surusta puhumiselle vaan sille, että ympärillä on elämää ja muita ihmisiä. Niitä ryhmästä on arkeensa saanut sastamalalainen Reino, joka on ehtinyt osallistua klubin kokoontumisiin kahdesti.
”Jäin leskeksi elokuussa, ja päätin heti silloin että kotoa pitää päästä pois. Neljän seinän sisälle jääminen on kaikkein huonoin vaihtoehto.”
Leskien klubi kokoontuu Vammalan seurakuntatalon rantasalissa. Reino tunnustaa oven avaamisen olleen ensimmäisellä kerralla vaikeaa.
”Olin paikalla ajoissa, enkä nähnyt ketään muita. Vielä pihassa mietin, lähtisinkö kuitenkin takaisin kotiin. Toisella kertaa osallistuminen oli jo helpompaa.”
Sekä Terttu että Reino tietävät, että pahinta mitä leski voi tehdä, on jäädä suruun vellomaan. Samaa mieltä on Leskien klubia ohjaava diakonissa Marketta Lahdenmaa.
”Surun pitää antaa tulla silloin, kun sen aika on. Suru pitää surra pois, eikä tunteitaan saa turruttaa. Se ei ole vahvuutta, että pystyy pitämään surun sisällään.”
Pahimmassa tapauksessa suru sairastuttaa jäljelle jääneenkin.
Terttu ja Reino ehtivät valmistautua leskeksi jäämiseen, sillä molempien puolisot sairastivat ennen poismenoaan. Reino kertoo tehneensä isoimman surutyön jo tammikuussa, jolloin selvisi että vaimolla on syöpä.
”Olin aina ajatellut, etten jäisi leskeksi, sillä vaimoni oli melkein kymmenen vuotta minua nuorempi. Mutta eihän sairastuminen koskaan kysy ikää.”
Sururyhmä käyntiin ensi viikolla
Leskien klubin lisäksi Sastamalan seurakunta järjestää vuosittain Sururyhmän. Seuraava käynnistyy pyhäinpäivän jälkeen, ensi viikon keskiviikkona 4. marraskuuta. Sururyhmä on tarkoitettu viimeisen vuoden aikana menehtyneiden läheisille.
Diakonissa Lahdenmaan mukaan ryhmissä on ollut eri tavoin leskeksi tulleita.
”On ollut yhtä lailla sairauteen kuolleiden kuin itsemurhan tehneiden läheisiä.”
Sururyhmässä suru ja sen vaiheet pilkotaan pieniksi palasiksi, Leskien klubissa yhdessäolo on vapaamuotoisempaa. Siellä voidaan puhua menetyksen lisäksi vaikka jääkiekon MM-kisoista.
Terttu ja Reino kannustavat kaikkia leskeksi jääneitä ihmisten pariin, olipa vaihtoehto sitten vastaavan menetyksen kokeneiden vertaisryhmä tai vaikka jokin harrastusporukka.
”Parasta lääkettä on se, että on elämää ympärillä.”
Sururyhmä ja Leskien klubi
- Seuraava sururyhmä alkaa Vammalan srk-talon alakerran diakoniatoimistossa ke 4.11. klo 18.
Ohjaajina toimivat seurakuntapastori Tarja Kopalainen ja diakoniatyöntekijä Marketta Lahdenmaa. Ilmoittautumiset Lahdenmaalle lokakuun aikana p. 050 314 9046. - Leskien klubi on kohtaamispaikka puolisonsa menettäneille.
Seuraava kokoontuminen srk-talon rantasalissa ma 16.11. klo 13.
