Vammalan Väriaitta sai uuden omistajan – Tarttui rohkeasti puhelimeen ja kysyi, olisiko yritys kaupan

Mauri Kokkonen kertoo Vammalan Väriaitan kokevan tulevaisuudessa harkittuja muutoksia. Esimerkiksi laattavalikoimaa tullaan asettelemaan esille paremmin.

Vammalan Väriaitta on vaihtanut kaikessa hiljaisuudessa omistajaa. Kauppakirjat kirjoitettiin viime perjantaina, jolloin yritys siirtyi Ritva Pajusen ja Raija Mannin omistuksesta Mauri Kokkoselle.

Lauantaina ensimmäisen työpäivänsä Väriaitassa tehnyt Kokkonen kertoo, ettei yritys ehtinyt julkiseen myyntiin saakka.

”Tartuin noin vuosi sitten rohkeasti puhelimeen ja kysyin, olisiko yritys jossain vaiheessa kaupan”, mies paljastaa.

Kokkosta Väriaitassa viehättivät pitkät perinteet paikkakunnalla sekä historia perheyrityksenä.

”Sellaisena toimintaa on tarkoitus myös jatkaa. Ostin yrityksen yhdessä puolisoni kanssa, joka pitää päivätyönsä, mutta varmasti tulee joskus näkymään täällä myymälässä. Perheessämme on 15- ja 17-vuotiaat pojat, joten jatkajatkin löytyvät mahdollisesti tulevaisuudessa omasta takaa.”

Kokkoset ovat asuneet Sastamalassa 11 vuotta.

”En tiedä, voidaanko minua vielä näillä vuosilla pitää sastamalalaisena, mutta ainakin itselleni tämä on ollut pisin aika, jonka olen yhdellä paikkakunnalla aikuisiällä asunut”, Mauri Kokkonen naurahtaa.

Työuransa mies on tehnyt rahapeliyhtiöiden palveluksessa. Hän vastasi yhteensä noin 30 vuoden ajan RAY:n ja Veikkauksen yrittäjäyhteistyöstä sekä peliautomaattien sijoittelusta Länsi-Suomessa, ja kokee kaupallisen alan toimijoiden kanssa työskentelyn antaneen hyvää pohjaa omaan yrittäjyyteen.

Vammalan Väriaitan takahuone henkii edelleen 70-lukua. Seinällä on vanha maalaus liikerakennuksesta. Hyvin samalta näyttää edelleen, Mauri Kokkonen esittelee.

Harkitusti ja hallitusti eteenpäin

Asiakkaiden suuntaan omistajanvaihdos ei näy ainakaan heti sen suuremmin, sillä yrityksen nimi pysyy ennallaan ja tuttu henkilökunta jatkaa Väriaitassa vanhoina työntekijöinä. Mauri Kokkonen kertoo, että ensi vuoden puolella myymälän ulkoasua on tarkoitus ehostaa.

”Tapetit ja laatat olisi tarkoitus järjestellä paremmin esille. Lisäksi nykyinen varastotila otetaan myymälän käyttöön ja muutenkin yritetään saada ilmeestä avarampi. Harkitusti ja hallitusti tässä on tarkoitus edetä, kun pohja on varsin toimiva.”

Väriaitan valikoiman perusta pysyy ennallaan, mutta Kokkosen mukaan tarjontaa kasvatetaan jossain vaiheessa pienellä määrällä sisustustuotteita. Tulevaisuudessa on tarkoitus avata myös uudet verkkosivut, mutta nettikauppaa Kokkonen ei aio tehdä. Hän on jo parissa päivässä ehtinyt huomata henkilökunnan pätevyyden.

”Palvelu ja asiantuntemus ovat meidän valttimme, ja ne toteutuvat vain kivijalkaliikkeessä. Itselläni on vielä paljon opittavaa alasta, mutta mieluummin olen tekemisissä asiakkaiden kanssa kuin pyörittelen takahuoneessa papereita.”

Asiakkailta Kokkonen toivoo saavansa avointa palautetta ja kuulevansa, millaisia asioita tuoreen yrittäjän olisi hyvä ottaa huomioon toimintaa kehittäessään.

Henkilökunnalle iso kiitos

Vammalan Väriaitta Esko Pajunen Ky on perustettu 1962. Ritva Pajunen ja Raija Manni atkoivat sittemmin yritystoimintaa isänsä jalanjäljissä.

He toivottavat uusille yrittäjille mitä parhainta menestystä jatkossa.

”Arvostamme uutta kauppiaspariskuntaa Väriaitta-nimen säilymisestä ja siitä, että toiminta jatkuu perheyrityksen hengessä Sastamalan paikallista yritystoimintaa tukien. Toivomme vilkasta kaupankäyntiä myös jatkossa”, Pajunen ja Manni toteavat.

Entisen omistajat välittävät kiitosterveisensä myös asiakaskunnalle 58 vuoden yhteistyöstä sekä erinomaiselle henkilökunnalleen.

”He ovat mahdollistaneet liikkeen toiminnan sen kaikissa vaiheissa.”

Vammalan Väriaitta on olennainen osa kaupunkikuvaa Itsenäisyydentiellä.