Artikkelit, Elämänmeno, PoimintojaMinna Isotalo

Miau, terveisiä Sastamalan Karkusta! – Kari ja Klaus kertovat elämää pohtivia kissajuttuja

Miau, terveisiä Sastamalan Karkusta! – Kari ja Klaus kertovat elämää pohtivia kissajuttuja

Kari Jokisen sylissä Simba ja Klaus Rahikainen nappasi kuvaan mukaan Adamin.

Elämää pohtivia kissajuttuja. Kissojen sielunelämää ja tietysti ihmisluonnon saloja siinä samalla. Klaus Rahikainen kirjoitti ja Kari Jokinen kuvitti. Ja niin Sastamalan Karkussa syntyi sympaattinen kirja kissan ja ihmisen suhteen perimmäisistä kysymyksistä. Kissa kehrää ykseyttä on elämäntutkija, kirjoittaja Rahikaisen ja kuvittaja-graafikko Jokisen ensimmäinen yhteinen projekti.

Miehet tapasivat Klausin muutettua Karkkuun neljä vuotta sitten. He pallottelivat jo aiemmin erilaisia yhteistyömahdollisuuksia, mutta vasta kissatekstien myötä viime kesänä muodostui luonteva yhteistyökuvio. Molemmilla on kotonaan useampi kissa, joten asiantuntemusta aiheesta näillä miehillä piisaa.

Kari ja Klaus rakastavat kissoja. Mutta millaisia silkkitassuja heidän huusholleissaan asustelee?

Pantteri, matami ja hyrisevä ihanuus

Klaus kertoo pitäneensä itseään pitkään koiraihmisenä, vaikka kissoja on hänen luonaan asustellut useaan otteeseen. Kesäkuussa hän koki kuitenkin todellisen kissaherätyksen.

”Hontelo vanhapoika kolli Adam hyppäsi syliini istuessani aamusella tuijottelemassa puutarhan yli Rautaveden suuntaan. Adam sai minut kirjoittamaan kissoista.”

Mustan, pantterimaisen Adamin lisäksi Klausin lähiperheeseen kuuluvat Adamin 17-vuotias äiti Ellan sekä koko kulmakunnan suosikki, oranssi kolli Simba, joka Klausin mukaan on aina hyväntahtoinen ja suloinen, hyräillen kaikkien kanssa seurusteleva ihanuus. Kesällä Simba käy etelän lomilla Karkun uimarannalla, missä on uusia ihmisiä joille hyristä.

”Ellanilla on pokkaa. Matami on valloittanut naapurin Kunkku-kollin lämmitetyn kissankopin. Adam on silti suurin kissaopettajani. Se on vähän kulmikas ja outo, mutta sitä suurempi oli lahjani, kun opin sitäkin rakastamaan”, Klaus tuumaa.

Kissa vai leijona? Kari Jokisen kuvitusta Kissa kehrää ykseyttä -kirjasta.

Isotteleva mammanpoika ja matriarkka

Kissat ovat kiehtovia. Näin perustelee Kari Jokinen kiinnostustaan kyseistä eläinlajia kohtaan.

”Hienointa on ollut vuosien varrella huomata miten erilaisia kissat voivat olla verrattuna toisiinsa. Ne ovat hyvin erilaisia persoonia ihan niin kuin ihmisetkin. Toiset ovat ekstrovertteja ja toiset introvertteja.”

Karilla on kokemusta myös kissojen ensikotitoiminnasta, ja parhaimmillaan heillä oli kerrostaloasunnossa kymmenen kissaa. Puolet niistä oli juuri syntyneitä pentuja. Vipinää riitti, kun seassa oli vielä kaksi omaa eli vakiasukaskissaa.

Tällä hetkellä Karin elämään kuuluu kolme kissaa: Nasta, Saima Harmaja ja Tiitus Silakka.

”Nasta on mummoiässä oleva musta oman tiensä kulkija, Nastamalan matriarkka. Tiitus ja Saima ovat kuusivuotiaita aktiivisia seikkailijoita. Saima on utelias ja hyvin itsenäinen kissa, joka ei juurikaan sylissä viihdy. Ellei sitten itse sitä halua. Tiitus on isotteleva mammanpoika, joka joutuu reviiritaisteluongelmiin ja punkee kyllä syliin”, Kari kuvailee.

Rentoa tekemistä ja sopuisia kompromisseja

Kun kissat on esitelty, voimme palata kirjantekoon. Katteja on monenlaisia, mutta niin on miehiä ja mielipiteitäkin. Syntyikö tekstin ja kuvien symbioosi helposti?

”Karin kanssa oli tosi hienoa tehdä työtä! Hän rakastaa kuvittamista ja kissoja ja minä rakastan kirjoittamista ja kissoja. Yhteistyö sujui koko ajan rakentavana. Saatoimme kommentoida toistemme töitä suoraan ja kiertelemättä, ja aina löysimme ratkaisun, joka teki kirjamme aina vain paremmaksi”, Klaus kehuu.

”Joku muu voisi suuttua siitä, että omaan tekemiseen puututaan, mutta uskon, että me molemmat ajattelemme, että teemme työtä yhteiseen hyvään ja silloin kompromissien tekeminen on välillä ihan hyväkin juttu”, Kari komppaa.

Seurallinen Simba viihtyy myös itsekseen.

Kissojen maailmanvalloitus alkaa Sastamalasta?

Kaksikko on miettinyt myös kotimaata laajempaa lukijakuntaa. Voisiko kissojen maailmanvalloitus alkaa Sastamalasta? Ainakin valmiina on jo kissakirjan englanninkielinen teksti Cat Purring Oneness.

Entäpä jatkosuunnitelmat, onko yhteistyötä tiedossa enemmänkin?

”Klausiin on vaikea olla törmäämättä kylällä. Aina kun tapaamme, juttua riittää. Kyllähän meillä molemmilla on jatkuvasti kaikenlaisia ajatuksia mielessä, joten ennemmin tai myöhemmin päädymme varmasti saman projektin ääreen”, Kari Jokinen tuumaa.

Tiedustelut: www.klausrahikainen.com. Minitapahtumat kirjan tiimoilta ti 15.12. klo 16–18 Karkun Kyläkauppa ja ke 16.12. klo 16–18 Karkun Baari.

Kissa kehrää ykseyttä -kirjan kansi on Kari Jokisen käsialaa.
css.php