
Sastamalan kaupungin sijainti on ideaalinen Suomen mittakaavassa, kaikki on lähellä. Kaksi isoa valtatietä halkoo kaupunkiamme ja mahdollistaa niin helpon tavaraliikenteen, kuin sujuvan työmatkaliikenteen. Korona toi tarpeen väljemmistä asumisoloista tuomassa turvallisuuden tunnetta. Nämä muutokset korostavat kaupunkimme sopivaa kokoa ja loistavaa sijaintia.
Kaupungistamme on upeita tarinoita yhteisöllisyydestä, Keikyän riippusilta, Putajan kivisillan korjaus, kylätalot/-rantasaunat, kuntoportaat, tekonurmikentät, jouluvalot ja lukuisia muita. Kaikki nämä hankkeet ansaitsisivat oman markkinointisivustonsa. Kukapa ei haluaisi muuttaa paikkaan, jossa asuu näin upeaa, yhteen hiileen puhaltavaa porukkaa.
Nyt pitäisi Sastamalan kaupungin laiva kääntää siihen suuntaan, että kaupungin rahat käytetään olemassa olevien peruspalveluiden turvaamiseen tasapuolisesti koko kaupungissa ja yhteisöt otetaan todellisuudessa mukaan ideointiin. Kaupunkimme tarvitsee sekä keskustaajaman että maaseudun, kumpaakaan sorsimatta.
Investointibudjettia ei voida kasvattaa, päinvastoin investointibudjetti on jo liian suuri. Innovatiivisilla ratkaisuilla pitää pystyä järkeistämään investoinnit ja priorisoimaan niiden vuorot. Virkamiesten pitää tuoda valtuuston päätettäväksi erilaisia vaihtoehtoja ja perustella niitä vain faktoilla. Suunnitelmien pitää tämänkokoisissa kaupungeissa olla notkeita ja joustavia, kuntalaisten tarpeisiin pitää vastata tänään, eikä pitäytyä 10-vuotissuunnitelmissa.
Pätkä Sastamalan visiosta 2030, kuuluu näin: ”Muut taajamat tarjoavat lähipalveluita ja linkittyvät toimivan joukkoliikenteen avulla kaupunkikeskustaan”. Pidetään tästä kiinni, sekä virkamiestyössä että valtuustossa. Ei pidetä kiinni vanhoista rakennuksista ja rakenteista, vaan luodaan uusia tapoja toimia
Ollaan todella hyvän asumisen maaseutukaupunki ja kaikkialla ylpeitä siitä!
Kuntavaaliehdokas Leena Mattila (sit.) Keskustan listalla.
Nyt puhutaan asiaa, näin se täytyy olla