
Ellivuoressa miteltiin avantouinnin Suomen mestaruuksista tasan 14 vuotta sitten, 9. – 11. helmikuuta 2007.
Sastamalalainen valokuvaaja Hannu Moilanen kameroineen oli paikalla, ja muistelee tapahtumaa seuraavasti:
“Kylmimmät päivät olivat perjantai-ilta ja lauantaipäivä, pakkasta oli tuolloin yli 30 astetta. Sunnuntaina ilma hieman lämpeni ja pilvistyi. Avantoallasta piti välillä ikään kuin sulatella, sillä hyytävän kylmää oli.”
Moilanen on koonnut kisaviikonloppuna nappaamistaan kuvista videon, jota katsellessa pääsee nauttimaan tunnelmasta.
“Muutama paikallinenkin kuvissa on, ainakin tapahtuman järjestäjän puolelta – altaassakin. Lisäksi tapahtumaan osallistui muutama ulkomaalainen, ainakin Englannista ja Norjasta kylmää pelkäämättömiä henkilöitä oli nauttimassa tunnelmasta.”
Ohjelmaan kuului yksilölajien lisäksi myös viestit, niissä kilpailijoita oli paljon.
Moilanen muistaa myös hauskan Alueviestiin liittyvän sattumuksen:
“Alueviestin silloinen päätoimittaja Erkki Petman oli juttukeikalla lauantaina, hänen kameransa hyytyi kylmyydessä, onneksi apu oli lähellä.”
Video on osa Kuva-Hannu 20 vuotta -kuvamuisteluita matkan varrelta.
Muistan tämän oikein hyvin. Meitä oli siellä kilpailemassa Äetsän Kunnon naisia minun lisäkseni Marita, Maija, Kaarina ja Pirjo. Paikalle tultuamme kävimme tietysti heti tutustumassa uintipaikkaan. Jääklönttejä oli runsaasti vedesä ja monta miestä niitä sieltä haavilla pyydystelivät pois. Hiukan hirvitti, mutta niinhän se on että kun ilma on -30 astetta ja vesi +/- 0 niin vesihän on silloin paljon lämpimämpää. Uinnit meni ihan hyvin meillä kaikilla myöhemmin kaikilla kilpalureissuillamme tämä on mielissämme.Kirjoitti Laila.