Suotuisat kelit ovat saaneet muiden talvilajien lisäksi myös moottorikelkkailijat runsaasti liikkeelle. Toimintaa tässä nyt jonkin aikaa seuranneena muutama sananen moottoriavusteisen talviurheilun harrastajille – sillä urheilulta se todella välillä näyttää, nimittäin oman ja muiden hengen suhteen!

Kun kelkkailette reittejänne, oletteko varmistaneet maanomistajien luvan kaikkien alueiden käyttöön? Myös pelloilla? Käyttäessänne siirtymisiin pihoihin aurattuja teitä, joita on siististi ylläpidetty, toivon ettette riko reittiä, vaikkapa ajamalla jo auratut lumivallit takaisin tielle.

Huomioon kannattaa ottaa myös se, että tiellä saattaa tulla vastaan niin ratsukko, perhe pienten lasten kanssa kuin postilaatikolleen hiljalleen rollaattorillaan etenevä mummokin. Siinä voi kuulkaa tulla tiukka paikka, kun on kapea tie täynnä mummoa, mukuloita, pulkkaa ja kelkkaa. Ai niin, ja mihinkäs minä unohdin koiran, niitäkin voi hyvässä lykyssä siinä pari tepastaa.

Erityistä huolta on tuonut havainto siitä, että tullaan porukassa, nopeaa vauhtia ja lyhyin välein, moottorikelkkaa toisensa perään. Sitten kun rysähtää, niin rysähtää kunnolla. Onko kaikilla kuskeilla ikää ja vakuutukset kunnossa? Vielä yksi asia tähän “risujen” listaan: älkää nyt tärvätkö hiihtoreiteille tehtyjä latuja ajelemalla niistä ylitse miten sattuu, tätä tapahtuu myös virkistyskäytössä olevilla, hoidetuilla laduilla.

Ei ole tarkoitus yleistää ja leimata koko harrastajajoukkoa, laji on tarpeellinen muun muassa viemään avun hankaliin paikkoihin ja maastossa työskentelyyn. Mutta ylenmääräistä, jatkuvaa pörräämistä en oikein ymmärrä. Talven luonto on kaunis nauttia monin tavoin, ja varmasti sinne kaikki mahdumme, mutta toisiamme kunnioittaen.

Talven ihmemaa