
LP-Vampulan peli sakkasi keskiviikkoiltana kotisalissa, kun vastaan asettui Nurmon Jymy.
Ottelun alku osoitti heti, mikä oli illan henki. Jymy oli kaivanut esiin taisteluhengen isolla t:llä, kun taas kotijoukkue vaikutti tulleen hieman rallatellen sotaan. Jymy tahtoi voittaa ja se olikin selvästi parempi jokaisella osa-alueella ja vei ansaitusti pisteet mukanaan erin 1-3 (22-25, 20-25, 25-23, 21-25).
Nurmo johti avauserää jo melko selvän tuntuisesti, ennen kuin kotijoukkue heräsi. Erän edetessä vampulattaret pystyivät kuromaan vieraiden karkumatkaa kiinni. Kiri ei kuitenkaan tuottanut huittislaissilmin toivottua tulosta, vaan Nurmon kaula kesti erän loppuun.
Toinen erä oli hieman tasaisempaa, mutta isolla sydämellä esiintynyt nurmolaisjoukkue vei senkin. Kolmas erä kirjattiin Vampulalle, mutta neljännessä ei voittajasta ollut epäselvyyttä missään vaiheessa ja villisti juhlivat vieraat täyttivät kentän.
Kotijoukkueesta parhaiten onnistuivat Jenni Jantunen ja Jutta Riikonen, joka myös palkittiin kotijoukkueen parhaana. Jymyltä pisteitä keräsi eniten komean pelin pelannut Sara Niemi, ja hän kuittasi Nurmon parhaan pelaajan tittelin illan koitoksesta.
Nurmosta kuusi eri pelaajaa torjui Vampulan hyökkäyksiä pisteen arvoisesti kymmenen kertaa, kun kotijoukkueen neljä torjuntaa olivat kaikki Jenni Jantusen käsialaa.