Vanhainkoti on aikansa elänyt, ei täytä nykyajan vaatimuksia, ei suihkuja joka huoneessa. Kun rakennus on elänyt tietyn iän, tämä todetaan. Neliöt, kuutiot, kaakelit, parketit, suihkut eivät riitä. On saatava lisää, ja se maksaa.

Kun ihminen lähestyy kalkkiviivoja, eivät neliöt, kuutiot, seinät ja rakenteet paljoa merkitse. Harva pystyy käymään yksin suihkussa, joten sen sijainnilla ei ole merkitystä. Mikä merkitsee, on turvallisuus ja tuttuus. Että lääkkeet ja ruoka tulevat ajallaan, että hoitajat ovat samoja ja turvallisen tuntuisia, että ympärillä on ihmisiä, naisia ja miehiä, joiden kanssa voi vaihtaa sanan tai vain istua hiljaa ja tuntea olevansa osa yhteisöä. Ei ole yksin.

Huittisten asukkaista parisen tuhatta on yli 70-vuotiaita. Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta potevia henkilöitä on kolmisen sataa. On mahdotonta kuvitella, että näitä kuntoutetaan asumaan kodeissaan. Aika monella on myös liikuntarajoitteita, huimausta ym., jotka muodostavat valtavan riskin yksin kotona asumiselle.

Huittisten päättäjät poistivat jo Ainokodin samoihin syihin vedoten. Nyt olisi vuorossa vanhainkoti. Yhteisön arvo mitataan sillä, miten se kohtelee vanhuksiaan. Näillä näkymin Huittinen ei asteikossa korkealle yllä. Vaalit ovat ovella. Hoidetaan homma niin, että valitsemme päättäjiksi henkilöt, jotka ovat valmiita antamaan vanhuksillemme heidän ansaitsemansa loppuelämän.

Eikä unohdeta sitä tosiasiaa, että kun sote astuu voimaan, huittislaiset eivät enää päätä vanhuksistaan. Sen hoitavat jotkut aivan muut.

Arja Lehtonen