Pirkanmaa vapauttaa nuorten harrastustoimintaa – Maakunta edelleen leviämisvaiheessa

Sulkapallo
Sulkapallo. Kuva: Pixabay.

Pirkanmaan koronaviruksen ilmaantuvuus on jatkunut lähes edellisviikkojen tasolla vaikka päivittäistä vaihtelua on paljon.

Tartuntojen kokonaismäärä laski edellisviikosta jonkin verran mutta Pirkanmaa on edelleen leviämisvaiheessa. Kahden viikon ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 63 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Fimlabin tekemistä koronatutkimuksista positiivisten tulosten osuus oli 1,9 prosenttia.

Sairaalahoitoa tarvitsevien osuus ei ole pääsiäisestä merkittävästi laskenut. Taysin osastoilla on edelleen toistakymmentä koronapotilasta. Koska tartuntojen määrä yli 50-vuotiailla on ollut ennallaan, sairaalahoidon tarpeen ennustetaan pysyvän lähiajankin nykytasolla.

Koulujen lähiopetukseen siirtyminen ei ole näkynyt tartuntojen kasvuna. Alle 10-vuotiaiden tartunnat ovat jonkin verran vähentyneet.

Pirkanmaa pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että alle 20-vuotiaiden (vuonna 2002 tai myöhemmin syntyneiden) ryhmäharrastukset myös sisätiloissa voidaan tällä viikolla käynnistää OKM:n ja THL:n turvaohjeita noudattaen.

Myös vapaan sivistyksen opetustoiminta, taiteen perusopetus ja nuorisotilat voidaan avata nuorille ohjattuun ryhmätoimintaan maskisuositusta ja turvaohjeita noudattaen.

Ensi viikolla käsitellään muun muassa kirjastojen ja museoiden avaamista toukokuussa. Vappuaattoa vietetään Pirkanmaallakin vielä kuuden henkilön kokoontumisrajoituksen voimassa ollessa.

Aluehallintovirasto tarkastelee toukokuun kokoontumisrajoitusta ensi viikolla.