Tuula Vätti on aina tiennyt haluavansa äidiksi. Hän muistelee jo pienenä koululaisena haaveilleensa, miten aikuisena voisi ommella vaatteita lapsilleen.
Myöhemmin haaveissa siinsivät ajatukset sairaanhoitajan ja poliisin ammateista, mutta lopulta äitiydestä tuli Vätin suurin elämäntyö.
Säkylässä, Vätin hellässä huomassa ovat kasvaneet paitsi omat, biologiset lapset myös 30 sijais,- tuki, -kesä ja vastaanottolasta.
”Olen itse sijaisperheen lapsi ja minulla on edelleen hyvä yhteys omaan sijaissisarukseeni. Uskon, että minulle on jo siltä ajalta jäänyt ajatus siitä, että haluan itsekin toimia sijaisäitinä.”
Ensimmäinen askel kohti sijaisvanhemmuutta otettiin Tuula ja Seppo Vätin perheessä 80-luvun lopussa, perheen biologisten lasten, Sirjan ja Sakun ollessa 5- ja 3-vuotiaita.
”Taustalla painoivat henkilökohtaiset ja jossain määrin vähän itsekkäätkin syyt. Asuimme keskellä maaseutua, eikä naapureissa ollut lapsia. Kaipasin lapsille leikkikaveria, jonka kanssa heidän aikansa kuluisi mukavammin.”
Tuula huomasi ilmoituksen, jossa Helsingin kaupunki haki 5-vuotiaalle tytölle kesäperhettä.
”Meidän kodistamme tuli sen tytön kesäkoti.”
Pian kesävanhemmuuskokemuksen jälkeen Väteille tuli ensimmäinen pidempiaikainen sijoituslapsi, joka oli osa Vätin perhettä lopulta neljän vuoden ajan.
Sijaislapset voivat tulla hurjistakin oloista
Vätit ovat vastaanottoperhe, mikä tarkoittaa, että lapset tulevat heille hyvin lyhyellä varoitusajalla. Juuri tällä hetkellä perheessä ei ole sijoituslapsia, mutta jo huomenna tilanne voi olla toinen.
Lapsen tullessa Vätit eivät koskaan tiedä, miten pitkään hän perheessä viipyy. Toiset istuvat ruokapöydän ääressä joitain viikkoja, toiset koko matkan lapsuudesta aikuisuuteen.
Vuonna 1999 Väteille saapui kaksi sisarusta, joista toinen asui perheessä lopulta 17 vuotta ja toinen 19 vuotta.
”Yksi sijoitetuista, joka tuli 13-vuotiaana meille, jäi asumaan Säkylään. Hänellä on oma perhe ja kaksi pientä poikaa, jotka sanovat meitä mummoksi ja papaksi. Se on niitä asioita, jotka sijaisvanhemmuudessa tuntuvat sykähdyttävimmältä.”
Jokainen lapsi otetaan Vätin ovesta sisään kuin oma. Siksi vaikeinta sijaisvanhemmuudessa onkin luopuminen.
”Koskaan ei voi etukäteen tietää, viipyykö lapsi kanssamme vain hetken vai pidempään. Tilanteet omassa perheessä voivat muuttua koska tahansa, joten meidän on aina elettävä juuri sitä päivää, joka parhaillaan on. Asioita ei pysty lyömään lukkoon kovin paljon etukäteen”, Tuula kertoo.
Itseään ei voi, eikä pidä kylmettää, eikä sijaislapsia voi pitää etäällä vain luopumisen tuskan pelossa.
”Sijaislapset voivat tulla hurjistakin oloista, he todella ansaitsevat sen, että kaikkia lapsia rakastetaan ja kohdellaan meillä tasavertaisesti.”
“Tavalliset perusasiat ovat niitä tärkeimpiä”
Sijaisvanhemmuus vaatii paljon sekä vanhemmilta että lapsilta.
”Kun lasten omien perheiden taustoissa voi olla alkoholismia, mielenterveysongelmia tai väkivaltaa, meidän kanssamme tärkeintä on ennen kaikkea turvallisuudentuntu”, Vätti tietää.
Luottamus luodaan vain sitä kautta, että kaikki luvattu pidetään täsmällisesti.
”Ihan tavalliset perusasiat ovat niitä tärkeimpiä. Meillä on ruokaa ja puhtaita vaatteita. Turvallisuutta luodaan noudattamalla tiettyjä rutiineja; lapset oppivat ensimmäisestä illasta lähtien, että iltapesujen jälkeen mennään nukkumaan omaan sänkyyn. Pienempien kanssa luetaan iltasatu ja ollaan vierellä, jos joku pelottaa. Se on ollut tuon Sepon tehtävä.”
Vätti pitää tärkeänä myös sitä, että lasten läheiset vierailevat heidän kotonaan.
”Tästä muodostuu lapsille se paikka, missä heidän ei tarvitse pelätä mitään”, hän perustelee.
Vapaaehtoisena SPR:n toiminnassa
Tuula Vätti palkitaan tulevana äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I -luokan mitalilla kultaristein. Mitalia hänelle haki SPR:n Säkylän osasto.
”Olen ollut osaston jäsen vuodesta 1987, siis 34 vuotta ja puheenjohtajana varmaan parikymmentä vuotta. Nyt minulla on kotimaan-apu, ensiapu, osa omaishoidosta ja veripalvelusta vastuu-alueina. Korona-aikana olen ollut myös rokotusapuna. Katson, että se on nyt minun tapani auttaa tässä tilanteessa”, Vätti kertoo.
Sijaisäitiyden lisäksi Vätti on siis tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä.
”SPR on ollut niistä suurimmassa roolissa, mutta toki olen ennättänyt olla mukana monessa muussakin.”
