
Joukko kansanedustajia yli puolue- ja maakuntarajojen pönkittää valtatien 2 edunvalvontaa Arkadianmäellä. Sastamalalainen Arto Satonen (kok.) on mukana ryhmässä.
“Valtatie 2 on liian kauan jäänyt kehittämisessä varjoon muista Suomen pääteistä. Siksi meillä on tarve nostaa vaikuttaminen uudelle tasolle ja koota edunvalvontaan leveämmät hartiat yli puoluerajojen”, kertoo ryhmän koollekutsujana toimiva kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) Forssasta.
Väyläviraston mukaan valtatiellä 2 raskaan liikenteen määrä tulee kasvamaan entisestään vuoteen 2030 mennessä. Tarvetta on muun muassa ohituskaistojen lisäämiselle ja näkyvyyden parantamiselle.
Uudessa kansanedustajien ryhmässä on mukana jäseniä Satakunnasta, Pirkanmaalta, Kanta-Hämeestä ja Uudeltamaalta. Valtatien 2 kehittämistä edistää ja ohjaa runsas kymmenen vuotta sitten perustettu neuvottelukunta.