
Sivistystoimen talouden sopeutusohjelmassa kirjasto- ja tietopalveluihin kohdentuu noin 100 000 euron säästötavoite. Tavoitteeseen pääsemisen toimenpiteiksi vuosille 2021 – 2023 sopeutusohjelman valmistelussa merkittiin toimipisteiden vähentäminen, aineiston hankintamäärärahojen vähennys sekä henkilöstökuluvähennys.
Kaupunginvaltuusto päätti 16.11.2020 hyväksytyssä sopeutusohjelmassa, että kirjastopalveluiden uudelleenjärjestelyiden osalta laaditaan erillinen kokonaisselvitys. Kokonaisuuteen liittyy myös mahdollinen monipalveluauton hankinta sekä pääkirjaston automatisointia koskevat investoinnit.
Sastamalassa on kahdeksan kirjastoa ja kirjastoauto. Neljässä toimipisteessä, Kiikoinen, Suodenniemi, Mouhijärvi ja Äetsä, on myös mahdollisuus omatoimikäyttöön. Näistä kahden toteuttamiseen on saatu valtionavustusta.
Selvitystyöhön nimettiin erillinen työryhmä suunnittelemaan ja kehittämään kirjaston roolia tulevaisuudessa. Työryhmä toteutti keväällä 2021 yhdessä Demola Global Oy:n (tulevaisuus- ja innovaatiopalvelu) kanssa tulevaisuushaasteen, jossa poikkitieteellinen, kansainvälinen tiimi tarkasteli ilmiöitä ja kontekstia kahdeksan viikon ajan.
Työskentelyn aluksi todettiin, että Demolan kanssa tehtävä kehitystyö on osa kokonaisuutta. Alussa ryhmäläisille jaettiin perustietoa Sastamalan kirjastojen tilanteesta ja reunaehdoista, mutta pääpaino työskentelyssä oli tulevaisuuden visioinnissa.
Tämän tulevaisuuteen suuntaavan selvitystyön lisäksi laadittiin viranhaltijoiden toimesta väliraportti, joka sisältää nykytilan kartoituksen, talouden tarkastelua sekä ajatuksia toiminnan mahdollisista kehityssuunnista. Siinä mainittiin myös ”lainausasema kylätilassa”, jossa lainaustoiminta yhdistettäisiin osaksi jotain muuta kuntalaisten käytössä olevaa tilaa.
Työryhmässä esille nousseita ideoita ei ole ohitettu vaan ne ovat osa jatkotyöskentelyä. Kirjastoselvityksen väliraportti toimii siis yhdessä työryhmän tekemän selvitystyön kanssa jatkosuunnitelmien pohjana. Kirjastoselvitys valmistuu syksyllä 2021, viimeistään sivistystoimen talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Laaja kirjastoverkkomme yhdessä vähäisen henkilöstöresurssin ja talouden sopeuttamisohjelman kanssa aiheuttaa haasteita kirjastopalvelujen riittävän hyvään toteuttamiseen. Pelkällä säästöjen etsimisellä emme pääse kuntalaisten tai kirjaston henkilöstön kannalta kestävään lopputulokseen.
Kehityskohteiden ja uudenlaisten toimintamallien kartoitus on nyt hyvässä alussa. Tätä työtä jatketaan syksyllä!
Sari Sillanpää, kirjastonjohtaja
Liisa Oravasaari, aluekirjastonhoitaja