Vapaus ja totuus ovat sukulaisia, ja niiden puolustajana paras on sopivasti jääräpäinen kansalainen.
Näin on, jos ministeri, tohtori Seppo Kääriäistä on uskominen. Politiikan taakseen jättänyt entinen keskustan kansanedustaja puhui Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa valeen monista kasvoista.
Kääriäinen muisteli, miten 1950-luvun lapsille tehtiin selväksi, että valehtelu on synti, eikä totuus pala tulessakaan.
”Viime vuosikymmeninä käsitys valheesta on laajentunut ja kirjavoitunut. Valehdellaanko nykyään röyhkeämmin ja enemmän? Tuskinpa”, Kääriäinen tuumaili.
Hän tarjoili yleisölle Mika Waltarin Sinuhen viisaita sanoja:
Valheen ympärillä parveilevat näet ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuoksuvat suitsutukselta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa, mutta totuutta ihmiset pakenevat.
Välineitä valheiden levittämiseen on nykyään paljon, mutta samalla on yhä tehokkaampia keinoja valheiden paljastamiseen. Kääriäinen nosti esille riippumattoman median roolin faktojen tarkistamisessa. Ainakin vaalien yhteydessä johtajien sanomisia ruoditaan tarkkaan, mitä Kääriäinen piti tärkeänä ja terveen yhteiskunnan merkkinä.
”Toivokaamme faktojen tarkastajien ammattikunnalle voimia, armottomuutta ja ahkeruutta. Töitä riittää.”
Kääriäinen muisteli, miten Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ”sanoa kopsautteli” koronaan kuolleiden muistotilaisuudessa: Älkää uskoko valheita.
”Tokaisu oli paikallaan Trumpin jälkeisessä maailmassa, mutta valhe on yhtälailla vaaraksi niin lännessä kuin idässä.”
Tavallisiin tallaajiin saattaa Kääriäisen mukaan sopia Pentti Haanpään kuvaus Iisakki Vähäpuheisesta:
Iisakki ei koskaan valehtele, mutta väärin hän saattaa joskus muistaa.
Ihminen on melkoinen epeli valehtelemaan itsestään itselleen.
Kääriäinen puhui myös disinformaation uhista, ja viittasi maan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, joka varoittelee valeilla vaikuttamisesta.
”Suurelle yleisölle – niin meillä ja muualla – tarjotaan vaihtoehtoisia faktoja. Hetteisellä suolla olemme, jos faktoista emme ole yhtä mieltä, vaikka johtopäätöksistä olisimmekin”, Kääriäinen napautti.
Liioittelu ja vähättely ovat valeen hienostuneempia muotoja, jotka näkyvät poliittisessa keskustelussa.
Valheiden verkosta on kuitenkin mahdollista pyristellä irti. Toivo on kriittisessä, valistuneessa kansalaisessa, tuumaili Kääriäinen.
”Vale kaappaa ylivallan yhteiskunnassa, jossa ei kyseenalaisteta, väitellä ja keskustella.”
Vastalääketta valeille on Kääriäisen mukaan laadukas koulutus. Yleissivistyksen ja historiantajun vaalimisessa kouluilla on iso merkitys.
Tärkeää on myös tutkimuksen, tieteen ja kulttuurin toimintaedellytyksen turvaaminen – suhdanteista riippumatta. Kääriäinen toivoi myös enemmän eri tieteenalojen välistä yhteistyötä.
”Ja se nyt vaan on sillä tavalla, että kulttuurin ja taiteen avulla pystymme paremmin hahmottamaan omakohtaisesti elämää ja todellisuutta ympärillämme.”
Kääriäinen korosti myös perinteisen median roolia. Se ei saa vain seilata somen jälkiaalloissa, vaan sen tehtävä on syynätä vallankäyttöä, totuutta ja valetta. Totuudenjälkeisen politiikan tila kasvaa, jos perinteinen media ei hoida tehtäväänsä. Tällöin elämme kulttuurissa, jossa kansalaisten ei enää tarvitse hävetä valheitaan, virheitään tai törkeyksiään.
Lisäksi Kääriäinen peräänkuulutti kaikkien johtavassa asemassa olevien ihmisten vastuuta. Hän kaipaa enemmän puhetta moraalista, oikeasta ja väärästä, valheesta ja totuudesta.
”Liian hiljaista on tällä rintamalla – muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.”
Kääriäisen mukaan kansanvalta elää totuutta hakevasta, valheita paljastavasta avoimuudesta.
”Kansanvallan ensimmäinen ja viimeinen lukko on lähdekriittinen, valistunut, tiedonjanoinen, lukeva ja sopivassa määrin jääräpäinen kansalainen.”
Artikkelin kuvat: Pauliina Vilenius
