Yleisöltä: Koulukuljetuspohdintaa vastausta vailla – “Kuka huolehtii lapsen turvallisuudesta?”

Koulukyydit puhuttavat Sastamalassa. Kuvituskuva arkistosta.

Niinpä jälleen alkoi koulutie lukuisilla ekaluokkalaisilla myös täällä Sastamalassa. Oli onni, että olin kotona, eikä itselläni ollut kiirettä, kun ensimmäisenä koulupäivänä jätti koulutaksi tyttäreni noutamatta. Soitin Tuomi Logistiikkaan hötkyilemättä, jotta lapsellani olisi ensimmäisestä kouluaamusta hyvä fiilis, eikä jäisi epävarmuuden tunnetta koulukyyditystä kohtaan. Tuomi Logistiikalle selvisi puhelussa, ettei täältä Lantulan perämettästä Stormin koululle päin oltu haettu ketään…

Koulutaksi oli näköhavaintojen mukaan tehnyt koeajon meidän koulureitillä maanantaina 9.8. Omalla kohdallamme lapsen noutopaikaksi oli valikoitunut pikkutiellämme risteys, jossa ainakin talven tullen on hankalaa autoa kääntää. Soittamalla Tuomilogistiikkaan hakupaikka siirrettiin pihaamme, josta tyttäreni oli eskariinkin noudettu. Uskon, että monet epäkohdat saadaan parannettua, mikäli keskusteluyhteys mahdollistetaan.

Ymmärrän, miksi omalla kohdallamme reitin koeajanut kuljettaja oli valinnut kyseisen noutopaikan pihamme sijaan. Olen kuitenkin keskustellut muiden vanhempien kanssa ja lukenut netistä lukuisia keskusteluja, joissa kerrotaan lasten noutopaikaksi valikoituneen jopa vaaralliseksi koettuja tienkohtia.

Toisinaan ajatellaan, ettei täällä syrjäkylillä kukaan kulje, mutta esimerkiksi yksi noutopaikka Tartviikintien ja Piimäsjärventien risteyksen tuntumassa on todella vaarallinen silloin, kun siinä joku kulkee: Näkyväisyys on todella huono. Tälläisiin kohtiin pitäisi turvallisuuden lisäämiseksi kehittää “omanlainen liikennemerkki”, jotta muut autoilijat huomaisivat, että lähellä on koulukyydin noutopaikka.

Osa ehdotetuista lasten noutopaikoista on vastoin Sastamalan koulukyyditysten perusteita, kuten esimerkiksi eskarilaiselle ehdotettu noutopaikka Knuutintien risteyksessä. Perusteissa Vesilahdentie on todettu pienemmille koululaisille vaaralliseksi! Tämäkin noutopaikka lienee neuvoteltavissa turvallisemmaksi, mutta miten voi olla mahdollista, että ko. paikkaa edes ehdotetaan?

Voisiko koulukyydityshakukaavakkeessa olla vanhemmille täytettäväksi kohta: Ehdotukseni turvallisiksi lapseni noutopaikoiksi? Vanhemmilla on tieto asuinympäristönsä turvallisuudesta ja lapsensa kyvyistä kulkea noutopaikalle. Toki ymmärrettävää on, ettei kaikkien toiveita voi toteuttaa, mutta vanhempien ehdotukset viitoittaisivat ehkä reittisuunnitelmia.

Tyttäreni eskarivuosi sujui luottaen Janne Prihtin kyytiin. Sama kuski (lähes) päivittäin aamuin ja iltapäivisin loi vanhemmille luottamusta, selkeytti rutiineja ja toi lapselle turvallisuudentunnetta, mikä mahdollisti paremmin itsenäisyyden opettelun. Olen saanut Tuomi Logistiikalta tiedon, että Rautaveden liikenne hoitaa tyttäreni koulukuljetuksen 2021-2022, mutta kuskien pysyvyyteen ei Tuomi Logistiikalta osattu vastata. Todellakin toivoisin ainakin pienempien koululaisten osalta ja vallitseva koronatilanne huomioiden – turvallisuusnäkökulmasta – että mahdollisuuksien mukaan “lapsella on oma kuski ja kuskilla omat lapset”!

90 -luvulla jakaessani Aamulehteä Tampereella, oli “postilaatikkokohtaisia rutiineja” esimerkiksi, miten lehti piti taitella… Lasten turvallisuus huomioiden pitäisi mielestäni olla kirjoitettuna johonkin (ehkä Perhekohtainen sopimus lasten koulukyydeistä -lomakkeeseen) jonkinlainen lapsikohtainen rutiini, jota noudatetaan, vaikka kuljettaja koulukyydeissä vaihtuisikin.  Voihan tietysti olla, että nämä asiat eivät ole ajankohtaisia tai ongelmia, mutta ainakin itseäni kovasti pohdituttaa: Täällä syrjäkylällä (kun ei ole lähellä naapureita) pienempien koululaisten kohdalla ainakin on tärkeää, että lapsi tavallaan siirtyy aikuiselta aikuiselle – tai kuten perhe on kuljettajan/kuljetusyhtiön/Tuomilogistiikan kanssa sopinut. Eli rutiinista poiketaan vain sovitusti, mutta miten toimitaan, jos rutiini ei toteudukaan?

Eli tässä päästään takaisin tähän aamuun, kun taksi ei tullutkaan. Miten lapsen (vanhemman) pitäisi toimia? Entä jos lapsi on yksin odottamassa taksia? Kuka huolehtii lapsen turvallisuudesta? Miten menee vastuukysymykset? Tai vastaavasti, jos lasta ei ollakaan vastassa taksilta, kuten rutiinin mukaisesti pitäisi olla?

Vielä lopuksi ihmettelen reittisuunnitelmien myöhäistä ilmoittamista vanhemmille. Jokainen vanhempi kaipaa ennakkotietoa suunnitellakseen perhe-elämän sujuvaksi. Eniten itsessäni aiheuttaa huolta lapset, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat paljon ohjausta rutiinien ja näin myös turvallisuudentunteen saavuttamiseksi. Miten harjoitella turvallista koulumatkaa, jos koulutaksin noutopaikka ilmoitetaan näin myöhään (varsinkin, jos noutopaikka on muuttunut aiemmasta)? Koulukyytitarpeista valtaosa on kuitenkin ilmoitettu jo keväällä, niin miksi “koulukuljetuspaletti” on näin sekaisin vielä koulujen alkaessakin?

Mielestäni ihmetyksenaiheeni ovat huomionarvoisia ja toivonkin Tuomi Logistiikan ja Sastamalan kaupungin vastinetta kysymyksiin, ehdotuksiini ja pohdintoihini.

Sari Haavisto