
Pirkanmaalla on tehty tällä viikolla sinilevähavaintoja viime viikon malliin. Vähän sinilevää havaittiin muun muassa Sastamalan Houhajärvessä ja Liekovedessä.
Huolimatta havainnoista, joita on maakunnasta tehty useilta järviltä, Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä vähemmän.
Sinileväesiintymät eivät ole poikkeuksellisia syksyisin, vesimassan syystäyskierto nostaa ravinteita levien käytettäväksi. Tyynellä säällä sinilevä muodostaa veden pinnalle harsomaisen vihertävän kalvon tai pahimmillaan vihreää tai kellertävää maalia muistuttavan kukinnan.
Hajotessaan sinileväsolut vapauttavat sinistä väriainetta, joka voi värjätä esiintymän sinivihreäksi tai turkoosiksi.
Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun.