
Edelläkävijä. Sellaiseksi voisi luonnehtia sastamalalaista asunto-osakeyhtiö Siikarantaa. Vammalan Uittomiehenkadun varrella sijaitsevan kymmenen asunnon taloyhtiön jokaiselle autopaikalle on asennettu kevään ja alkukesän aikana sähköauton latauspiste.
Hallituksen puheenjohtaja Pasi Lehdon, isännöitsijä Teemu Ryypän ja Telilän Sähkötyön toimitusjohtaja Pekka Telilän tietojen mukaan mikään taloyhtiö Sastamalassa ei vielä ole ottanut yhtä laajamittaisesti sähköautoilua ja sen myötä tulevia vaatimuksia huomioon.
”Kysyntää kyllä on, selvästi tähän asiaan on herätty”, Telilä toteaa.
Pasi Lehto kertoo perheensä sähköautoilleen jo kolmen vuoden ajan. Tähän saakka he ovat ladanneet ajoneuvojensa akkuja omalla latauspisteellään huoneistonsa edustalla.
”Latausinfran hankkimisesta taloyhtiöön ehdittiin keskustella naapureiden kanssa useamman vuoden ajan. Kevään yhtiökokouksessa asia oli pöydällä ja suhtautuminen sitä kohtaan myönteistä. Taloyhtiön vanhin, kahdeksankymppinen asukas avasi keskustelun todeten, että tähän lähdetään; onhan kyseessä tulevaisuuden asia”, Lehto kertaa.
“Perunoita voi silti keittää”
Latauspisteiden lisäksi yhtiön sähköpääkeskukseen asennettiin dynaaminen kuormanhallinta pääsulakkeiden suojelemiseksi. Käytännössä se jakaa virran tasan kaikkien lataajien kesken ja rajoittaa kulutusta, jos taloyhtiössä käytetään muuten runsaasti sähköä.
”Varmistetaan se, että perunoita voi silti keittää, vaikka katoksessa olisi useampi auto latauksessa”, naurahtaa Pekka Telilä.
Muutostyöt uuden infran myötä olivat maltilliset. Käytännössä taloyhtiön toisen asuinrakennuksen päädyssä sijaitsevalta sähköpääkeskukselta kaivettiin syöttökaapeli autokatokselle.
”Päästiin pienellä työllä”, miehet vahvistavat.
Investoinnin hintalapun kolmikko tuumaa olevan liikesalaisuus. Sen verran Pasi Lehto asiaa raottaa, että yleensä yhden latauspisteen asentaminen maksaa 1500-2000 euroa.

ARA:lta tukea hankkeeseen
Juuri ennen haastattelua Lehto sai sähköpostin, jonka mukaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää hankkeeseen avustusta. ARA on varannut kuluvalle vuodelle yhteensä 5,5 miljoonan euron määrärahat latauspisteiden edellyttämiin kiinteistöjen sähköjärjestelmien muutoksiin.
Avustus on 35 tai 50 prosenttia toteutuneista kustannuksista ja enintään 90 000 euroa.
”50 prosentin suuruisen avustuksen saa, jos vähintään puolella paikoista voi ladata 11kW tai suuremmalla teholla. Meillä tämä toteutuu.”
Taloyhtiöt tiedostavat hyvin latauspisteiden toteutustarpeen, ja Kiinteistöliiton mukaan avustusmääräraha tulisi kaksinkertaistaa. Viime vuodelle varatut avustusrahat loppuivat kesken. Myös Pekka Telilä kannustaa olemaan ripeä, mikäli latausinfra omaan taloyhtiöön kiinnostaa.
”Tässäkin vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki. Nyt avustuksia on ja summat ovat edellä mainitun kaltaiset, mutta tilanne saattaa muuttua nopeasti.”
Infra omassa pihassa voi nopeuttaa päätöksentekoa
Asunto-osakeyhtiö Siikaranta on valmistunut vuonna 2008. Melko tuoreena taloyhtiönä sillä ei ole korjausvelkaa tai isoja remonttitarpeita. Tässäkin valossa aika latausinfran asentamiselle oli suotuisa, isännöitsijä Ryyppä toteaa.
Sähköä taloyhtiön katoksista on saatu nyt juhannuksesta saakka. Vaikka Lehdot ovat yhä ainoat sähköauton omistavat asukkaat, on uusi mahdollisuus herättänyt entistä enemmän mielenkiintoa myös muissa.
”Lopullinen rohkeus ja viimeinen sysäys sähköauton hankkimiseen voi syntyä, kun infra tuodaan omaan pihaan. Onhan meillä samassa kaupungissa myös sähköautoja myyvä Levorannan Autoliike”, Pasi Lehto toteaa.
Teemu Ryyppä muistuttaa investoinnin vaikuttavan taloyhtiön arvoon.
”Lisäksi toteutunut hanke on asunto-osakeyhtiölaista löytyvän osakkeenomistajan yhdenvertaisuussäännöksen mukainen. Nyt kaikilla on sama mahdollisuus infran käyttöön”, hän huomauttaa.
