Hullu Yö käynnistää Huittisten Valokuukaudet – Rautasillan ympäristöön upeat valot

Helena Manninen ja Riikka Peippo ovat jo aloittaneet valmistautumisen syyskuun lopulla pidettävään Hulluun Yöhön. Kauppiasverkostossa suunnitellaan myös jo tulevan joulun lahjatilauksia.

Korona-aika on ollut haasteellista varsinkin monelle kivijalkakauppiaalle. Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peipon mukaan kauppiasverkostossa uskalletaan olla varovaisen toiveikkaita, että pahin on takana, mutta aivan normaaliin ei ole päästy vieläkään.

Huittisissa aktiivisesti toimiva Kauppiasverkosto on aina tarjonnut huittislaisille kivijalkakauppiaille mahdollisuuden ideointiin ja ajatusten vaihtamiseen.

Kello- ja kultaliike HelmiHelenan yrittäjä Helena Mannisen mukaan korona-aikana siellä on annettu toinen toiselleen myös eräänlaista vertaistukea.

”Tällainen verkosto mahdollistaa hienosti omien tunnelmien jakamisen. Mihinkään surkutteluun ei kuitenkaan ole sorruttu, vaan positiivisessa hengessä tsempattu toisiamme.”

Kauppiaat ovat huomanneet, että yhteistyöllä aikaan saa helposti enemmän ja näyttävämpää.

”Hyvä esimerkki tästä on kevään tempaus, jossa saimme yhtäkkiä idean, että hankimme kaikki liikkeidemme eteen kukkasia. Pienellä panostuksella, yhteistyön myötä koko keskustaan saatiin lisää viihtyvyyttä ja ihmisille mukavaa katseltavaa. Kauppiasverkostossa on hienosti huomattu, että kimpassa on voimaa”, Manninen sanoo.

Peippo paljastaa, että uusiakin juttuja on luvassa.

”Kesällä kauppiasverkosto hankki Rautasillan ympäristöön upeat valot, jotka on tarkoitus sytyttää Hullussa Yössä. Näyttävät valot palavat läpi pahimman kaamosajan ja Huittisissa on siis mahdollista kokea ei vain valoviikot, vaan Valokuukaudet”, hän hehkuttaa.

“Odotetaan, että päästään tekemään täysillä”

Kauppiasverkoston suurin yhteistyöponnistus Hullu Yö järjestetään seuraavan kerran kuluvan kuun 24. päivä.

Peipon mukaan tapahtuman järjestäminen oli jälleen täysin selvää.

”Mitään suuria massoja kerääviä juttuja emme tietenkään voi tässä koronatilanteessa järjestää eli kaupunkijuna ja ilotulitus ovat edelleen pois ohjelmasta, mutta liikkeet ovat auki ja täynnä hyviä tarjouksia.”

Elinvoimajohtaja tietää, että kauppiaiden keskuudessa on jo eräänlaista patoutunutta innostusta päästä järjestämään monenlaista mukavaa Huittisiin.

”Koko ajan odotetaan sitä hetkeä, kun korona helpottaa ja päästään taas oikein täysillä tekemään. Onneksi myös tällä välin yrittäjät ovat keksineet uudenlaisia ratkaisuja ja kokeilleet rohkeasti esimerkiksi verkkokaupan hyödyntämistä.”

Joululahjat paikallisesti

Huittisten kaupunki teki viime jouluna yhteistyötä kauppiasverkoston kanssa antamalla kaikille työntekijöilleen mahdollisuuden valita verkostoon kuuluvista yrityksistä 30 euron arvoisen joululahjan.
Yritykset saivat tarjota valikoimastaan muutamaa tuotetta ja työntekijät pääsivät tekemään valintansa yhteisestä listauksesta.

Peippo kertoo, että vuoden mittaan mallia on hiottu ja tänä jouluna kauppiasverkoston yritykset tarjoavat vastaavanlaista joululahjalistaa kaikkien hyödynnettäväksi.

”Olemme toteuttaneen alustan, joka on tarkoitus avata kaikkien käyttöön. Näin esimerkiksi yritykset voivat tarjota henkilökunnalleen mahdollisuuden valita joululahjansa itse huittislaisista liikkeistä”, hän kertoo.