Syyskuussa hukkui 5 ihmistä – kylmä vesi ja vaihtelevat olosuhteet suurimpia vaaratekijöitä

Kuvituskuva Pixabay.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan syyskuussa hukkui viisi ihmistä. Kolme hukkumista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä, yksi ulkomailla, ja yhdessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Suomessa on tammi-syyskuun aikana hukkunut 131 ihmistä. Tämä on 38 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna ja eniten sitten vuoden 2014.

“Syyskuussa ihmiset liikkuivat vielä aktiivisesti vesillä veneillen ja meloen, mikä oli huomattavissa erilaisten läheltä piti -tilanteiden muodossa. Osalla on ollut onnea matkassa tai on osattu varustautua oikein syksyisiin olosuhteisiin. Tapaturmaisia hukkumisia on sattunut etenkin vanhemmille mieshenkilöille, jotka ovat olleet kalassa tai verkkoja kokemassa”, sanoo SUH:n hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

Hiltunen muistuttaa, että veteen pudotessa vaatteet painavat paljon kastuessaan ja uiminen vaikeutuu, joten pelastusliivien tärkeys korostuu. Toinen riskitekijä on kylmä vesi, joka kangistaa nopeasti.

“Ihmisen pudotessa kylmään veteen tulee usein kylmäshokkireaktio, mikä aiheuttaa sen, että ihmisen kyky pidättää hengitystään normaalista 60–90 sekunnista laskee muutamaan sekuntiin. Tämä lisää olennaisesti hukkumisen riskiä.”

Oma uimataito arvioidaan usein väärin

Syyskuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, yksi Pohjois-Suomessa, yksi Itä-Suomessa ja yksi ulkomailla. Syyskuun aikana myös elokuun ennakkotilastot tarkentuivat eri lähteistä saatujen tietojen perusteella ja lukemaan on nyt 12. Viime vuonna syyskuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 2 ihmistä ja tammi-syyskuussa 93 ihmistä.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa veneestä tai joutuu veden varaan veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä. Uimiseen liittyvissä hukkumisissa arvioidaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.

“Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa, myös itselle. Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä”, muistuttaa Hiltunen.