“Iik”, kiljaisi Inga kun leijonan näki – LC Huittinen/Gerdan uusi maskotti teki ensiesiintymisensä liikuntatapahtumassa

Ulpu ja Frans Tuominen pääsivät rapsuttelemaan pehmoista Gerda-leijonaa korvan takaa. Vanhemmat Laura Nyström ja Matti Tuominen iloitsivat, että pitkän koronatauon jälkeen lapsille järjestetään taas ohjelmaa. “Ihan parasta tässä on se, että lapset pääsevät näkemään kavereita ja puuhailemaan yhdessä. Tätä on kaivattu”, Nyström sanoi. “Meillä on ollut todella mukava päivä yhdessä. Silloin kannattaa lähteä, kun jotain järjestetään”, Tuominen täydensi.

Kymmenet lapset ja vanhemmat liikkuivat Huittisten vanhalla urheilukentällä ja sen ympäristössä viime lauantaina Lions Club Huittinen/Gerda ry:n järjestämässä Hyvän Päivän koko perheen liikuntatapahtumassa.

Varsinkin perheen pienimpien iloksi tapahtumassa teki ensiesiintymisensä klubin uusi Gerda-leijona. Maskotin asu on tilattu varta vasten huittislaisen naisklubin käyttöön.

“Meillä ei ole ainakaan tiedossa, että millään muulla klubilla olisi käytössä tällaista vastaavanlaista leijonapukua”, Mirva Törmälä kertoi.

Liikuntatapahtuman ideoivat Silja Haavisto ja leijonan asuun pukeutunut Mirva Törmälä. “Halusimme järjestää ulkoilmatapahtuman, jossa liikutetaan koko perhettä lapsista isovanhempiin. Neljänä vuonna olemme järjestäneet Hyvän Päivänä tanssinopetusta, mutta tällä kerralla päätimme keksiä jotain erilaista”, kaksikko kertoi.

Jatkossa Gerda-leijona tulee esiintymään muissakin klubin tapahtumissa.

“Ensi viikonloppuna vuorossa on pehmolelujen yökylä kirjastossa. Voi olla, että Gerda piipahtaa myös siellä”, Törmälä vinkkasi.

Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta LC Huittinen/Gerda on toiminut aktiivisesti myös kuluneen vuoden aikana.

“On vain pitänyt keksiä uudenlaisia aktiviteetteja”, Törmälä kertoi ja ennakoi, että loppuvuoden perinteiset tapahtumat saadaan järjestettyä normaaliin tapaan.

“Joulumyyjäiset on ehkä meidän tunnetuin juttumme. Jouluruokailu järjestetään tänä vuonna kaikille kuulo- ja näkövammaisille.”

Inga Rantaniitty kiersi etsimässä vanhan urheilukentän ympäristöön piiloutuneita eläimiä yhdessä vanhempiensa Jaana Isomaan ja Janne Rantaniityn kanssa. “Sarvikuono, noursu, seepra, krokotiili ja virtahepo on jo löydetty”, tyttö luetteli ja juoksi innoissaan eläimeltä toiselle. “Vielä pitää löytää ainakin apina”, hän tutkaili ohjelapusta. Isomaan mukaan perhe odotti erityisesti Gerda-leijonan kohtaamista, mutta iloisesti vilkuttava karvakaveri aiheuttikin yllättävän reaktion. “Iik”, kiljaisi Inga ja piilotui isänsä selän taakse.