Karkun kirjastossa kohtaamisia ja kulttuuria klubi-illoissa – Ensimmäisenä on aaveiden aika

Heli Vesamaa Karkun kirjastolla järjestyssä tapahtumassa. Kuva: Alueviestin arkisto / Pauliina Vilenius.

Karkussa otetaan askeleita kohti pandemian jälkeistä aikaa aktivoimalla uudestaan koronan keskeyttämät suunnitelmat kirjaston klubi-illoista. Lisäksi kirjastossa on aloitettu tarpeellisen tavaran ja lelujen lainaaminen kyläläisten yhteistoimintana. Myös lukupiiritoiminta ja kirjaston käyttö taidenäyttelytilana jatkuu.

Kohtaamisia ja kulttuuria klubi-illoissa

Klubi-illat järjestetään kirjastolla joka kuun toinen maanantai kello 17.30. Poikkeuksellisesti ensimmäinen klubi-ilta marraskuun 8. päivä alkaa vasta kuudelta, sillä aiheena silloin ovat aaveet. Hämärtyvässä illassa kuullaan ja jaetaan aavemaisia kokemuksia, ja kirjastosta voi lainata aihepiiriin liittyviä kirjoja.

Myöhemmin klubi-iltojen ohjelmassa on muun muassa joulupaja, kertomuksia Karkun kirjallisesta perinnöstä, runoilta, Radikaalit ristipistot -kollektiivin käsityöilta sekä lintuilta. Kaikille avoimet ja maksuttomat tilaisuudet ovat kyläläisten omaehtoisesti järjestämiä ja hyödyntävät pääosin karkkulaista asiantuntemusta. Kirjasto tarjoaa tilojen lisäksi kuhunkin klubi-illan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tutustuttavaksi ja lainattavaksi.

“Klubi-illat ja vastaavat tapahtumat ovat olennainen osa Karkun kirjaston toimintaa”, kertoo klubi-iltojen suunnittelussa mukana ollut Heli Vesamaa.

Kirjastolain mukaan kirjaston kuuluu lainaustoiminnan lisäksi tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan sekä edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua.

“Illat mahdollistavat kohtaamisia karkkulaisten kesken ja vahvistavat kyläyhteisöä”, Vesamaa iloitsee.

Kuva: Kari Jokinen.

Tavarat ja lelut lainaamosta käyttöön

Kesän lopulla Karkun kirjastolla vietettiin tulevaisuusviikkoa, jossa visioitiin, millainen tulevaisuuden kirjasto on ja mikä on sen rooli muuttuvassa yhteiskunnassa. Viikon kokeiluista yksi oli Tarpeellisen tavaran ja lelujen lainaamo, jonka toimintaa päätettiin jatkaa kokeilun jälkeenkin. Kirjaston sivuhuoneessa sijaitsevan lainaamon kautta karkkulaiset voivat lainata ja antaa lainaksi tarpeellista tavaraa, ja karkkulaiset lapset lelujaan.

“Lainaamo täydentää kirjaston kokoelmia kiertotalouden hengessä”, sanoo lainaamoa ideoinut Pieta Savinotko.

“Erityisen suosittuja lainattavia ovat olleet ponilelut”, hän jatkaa ja kannustaa karkkulaisia tarkistamaan, löytyisikö kaappien perukoilta käyttämättömänä lojuvaa tarpeellista tavaraa muille lainattavaksi.

Näyttelytoiminta ja lukupiiri jatkavat

Kyläläiset ovat järjestäneet kirjastolla kuukausittain vaihtuvia taidenäyttelyitä jo parin vuoden ajan, ja näyttelykalenteri täynnä jo vuodeksi 2022 eteenpäin. Taiteilijat ovat eri ikäisiä karkkulaisia koululaisista eläkeikäisiin, ja taideteosten kirjo on laaja aina valokuvista pienoismaailmoihin. Näyttelyissä on esillä taiteen lisäksi myös esimerkiksi erilaisia keräilyesineitä ja kädentaitoja.

Marraskuun taiteilija on Merja Aalto, jonka intuitiiviset maalaukset toimivat kollektiivisen tietoisuuden, vallitsevien energioiden ja itsensä ymmärtämisen välineenä. Aallon näyttelyssä näyttelytilana on mukana myös kirjaston kellaritila, jossa matkataan Aliseen ja takaisin.

Lisäksi kirjastolla kokoontuu karkkulaisten oma lukupiiri noin kerran kuukaudessa. Lukupiirissä luetaan kaunokirjallisuutta piiriläisten toiveiden mukaan. “Uudet osallistujat ovat tervetulleita!” toivottaa lukupiirin jäsen Ritva Kallio. Lukupiirin kokoontumisista ilmoitetaan kirjastossa ja siellä voi myös ilmoittautua mukaan lukupiiriin.

Karkun kirjaston klubi-illat:
08.11. klo 18.00 Aaveilta
13.12. klo 17.30 Joulupaja
10.1. klo 17.30 Karkun kirjallinen perintö
14.2. klo 17.30 Runoilta
14.3. klo 17.00 Kantaaottavaa kirjailua
11.4. klo 17.30 Viherkasvipistokasilta
09.5. klo 17.30 Lintuilta
13.6. klo 17.30 Vaikuttava sarjakuva
11.7. klo 17.30 Merikarhun kierros
Klubi-illoista tiedotetaan kirjastolla ja Karkun verkko- ja Facebook-sivuilla.

Karkun kirjaston näyttelykalenteri:
Tammikuu Iisak Selin
Helmikuu Pentti Järvinen
Maaliskuu Tonttu
Huhtikuu Saaga Vuorinen ja Milla Lavikainen
Toukokuu Iida-Sofia Piirainen
Kesäkuu Reijo Tuimala
Heinäkuu Karkkulaisten pienoismaailmoja
Elokuu Kari Jokinen
Syyskuu Eveliina Vuorinen
Lokakuu Heidi Kallio-Vänskä
Marraskuu Heli Vesamaa
Joulukuu Ritva Kallio

Karkun kirjastolla toimii lainaamo. Siitä kertova “mainos” Kari Jokisen käsialaa.