Kaksi kuukautta on ehtinyt vierähtää siitä, kun Huittisten Vampulasta lähtöisin oleva pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja saavutti yhden unelmansa ja toi Tokion paralympialaisista hopeamitalin Suomeen.

Kotaja on ehtinyt sulatella tapahtunutta jo tovin, mutta silti hänen on edelleen helppo palata heti kilpailun päätyttyä koettuihin suuriin tunteisiin.

”Se oli todella tunteikas hetki. Monen vuoden työ ja tavoitteet purkautuivat, eikä siinä pystynyt pidättelemään kyyneliä”, Kotaja muistelee.

Naisten T54-luokan sadan metrin hopea on kolme ratakelauksen maailmanmestaruutta saavuttaneen Kotajan ensimmäinen paralympiamitali.

26-vuotias kelaaja on osallistunut paralympialaisiin kahdesti aiemminkin, mutta mitalitili aukesi vasta kolmansissa kilpailuissa. Lontoossa vuonna 2012 Kotaja oli T54-luokan satasella neljäs ja Riossa vuonna 2016 kuudes.

”Ensimmäisissä paralympialaisissa jäin mitalista todella vähän, mutta silloin menestys tuli niin yllätyksenä, etten osannut olla edes pettynyt. Riossa odotukset olivat korkealla ja kun suoritus meni mönkään, myös pettymys oli murskaava”, Kotaja muistelee.

Tästä syystä Tokion kilpailuiden tavoitteeksi asetettiinkin kultamitalin ohella se, että Kotaja olisi tyytyväinen omaan suoritukseensa.

”Urheilussa lopputulokseen pystyy vaikuttamaan vain osittain, vaikka oman suorituksensa tekisi täysillä. Lähdin tietenkin taistelemaan kullasta, mutta koska en pysty vaikuttamaan siihen, miten nopeasti muut kelaavat, yhtä tärkeä tavoite oli, että pystyn olemaan täysin kelaukseni takana”, Kotaja tarkentaa.

Heti kilpailun jälkeen vuodatetut kyyneleet tulivat silkasta ilosta ja onnesta.

”Onnistuminen tuntui paitsi todella hyvältä myös helpottavalta.”

“Hetken mietin, pitäisikö harmittaa…”

Kotaja jäi kultamitalista lopulta vain kolme sadasosaa.

”Minulla oli kilpailun ajan jotenkin sellainen käsitys, että olin Kiinan Zhou Zhaoqian perässä. Kun sitten pääsin hotellille ja katsoin suorituksen videolta tajusin, että olin johtanut kilpailua ja voitto oli ihan todella lähellä”, Kotaja kertoo.

Niukka tappio ei kuitenkaan aiheuttanut pettymystä.

”Hetken mietin, että pitäisikö minua nyt sitten harmittaa, mutta päätin, että ei pidä. Tein parhaani ja olen siihen tyytyväinen. Vielä tulee sekin kilpailu, kun sadasosat kääntyvät minun hyväkseni.”

Taistelu kullasta oli Kotajan ja Zhaoqian välillä tiukka, mutta muihin finalisteihin nähden kärkikaksikko oli omaa luokkaansa.

Mikä tekee Kotajasta niin kovan urheilija?

”Nopeat solut, olen aina ollut räjähtävä lähtijä. Uskon, että vauhti on minulla geeneissä, vaikka muita urheilijoita perheestäni ei tulekaan”, Kotaja pohtii.

Lahjakkuuden lisäksi taustalla on vuosia pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä.

”Urheilu on ollut minulle prioriteetti numero yksi jo 10 vuoden ajan. Olen valmis tekemään paljon töitä ja uskon, että sillä on suuri merkitys menestykseni kannalta.”

Kotajan urheilu-ura on sujunut pääsääntöisesti onnellisten tähtien alla, sillä nainen on välttynyt isommilta loukkaantumisilta.

”Toki niitä vaikeitakin vaiheita on matkalle mahtunut ja olen aina sanonut, että urheilijan pitää olla vähän hullu, että sellaista itsensä rääkkäämistä jaksaa. Periksiantamattomuus, itsensä kehittäminen ja onnistumisista tulevat tunteet ajavat kuitenkin jatkuvasti eteenpäin.”

Ratakelauksessa Kotajaa viehättää vauhti. Laji vei mukanaan jo ennen kuin Kotaja oli ennättänyt sitä edes kokeilla.

”Päätin, että minusta tulee kelaaja ennen kuin todellisuudessa tiesin, millaista kelaaminen on”, hän naurahtaa.

Menestyminen vaatii rakkautta lajiin, sillä urheilu määrittää Kotajan elämää tällä hetkellä täysin.

”Päiväohjelmat rytmittyvät harjoitusten ympärille. Treenaan kuutena päivänä viikossa ja ihan kaikki muu ruokailuista ja nukkumisesta lähtien on suunniteltu harjoitusten mukaan”, hän kertoo.

Ammattimainen yleisurheilu on Kotajan mukaan tiukkaa tekemistä, mutta hän kokee olevansa etuoikeutettu, kun saa tehdä sitä työkseen.

Irti arjesta ja tiukoista rutiineista Kotaja pääsee piipahtaessaan kotona Vampulassa. Kotiseudulla on muutenkin tärkeä merkitys Kotajan elämässä.

”Tunnen itseni edelleen vampulalaiseksi, joka asuu Helsingissä. Haluan nostaa Vampulaa ja Huittista esiin aina kun mahdollista, sillä sieltä olen saanut lähtökohdan urheilu-uraani ja koko elämääni. Koulun liikuntatunnit ja urheilukentän Hippo-kisat ovat se sykäys, joka on laittanut minut kohti tätä, missä olen nyt.”

Kotaja on kiitollinen siitä, miten hänet aikoinaan nähtiin Huittisissa erilaisena lapsena ja liikkujana.

”Vammani ei koskaan ollut este, vaan minuun on aina suhtauduttu hienosti ja ennakkoluulottomasti.”

Koko kansan mitalikahvit

Amandan paralympiamitalia juhlitaan Huittisten kaupungin järjestämillä mitalikahveilla sunnuntaina 7. marraskuuta kello 13 Vampulan Jukolassa. Kotaja kertoo iloitsevansa suunnattomasti saadessaan juhlia mitaliaan kaikkien huittislaisten kanssa.

”Kotiseudun ihmisten kannustuksella ja tsemppauksella on valtava merkitys ja se tuntuu todella hyvältä. Urheilijan menestys ei ole suomalaisille koskaan pelkästään hänen henkilökohtainen menestyksensä, vaan koko kansan menestys. Niin myös tämä mitali on kaikkien huittislaisten”, hän hymyilee.