“Haluamme pitää kiinni siitä, mitä meillä vielä on” – Monipalvelukeskus ratkaisu yläkoulun säilymiselle Kiikassa?

Valtuutettu Janne Prihti (ps.), kiikkalainen Atte Vuorio sekä valtuutetut Pirjo Vuorinen (kesk.), Timo Haapanen (vas.) ja Leevi Karisalmi (sd.) riskirakenteiden vuoksi opetuskäytöstä poistetussa luokassa.

Valonpilkahdus. Sellaiseksi kuvaili viiden lapsen kiikkalainen äiti Karoliina Koivuniemi-Ollila Sastamalan sivistyslautakunnan keskiviikkona tekemää esitystä Äetsän koulun toiminnan jatkumisesta. Aiempien linjausten mukaisesti koulu olisi tarkoitus sulkea vuonna 2024, mutta Janne Prihti (ps.) esitti sivistyslautakunnalle, että sulkemisen sijaan selvitettäisiin mahdollisuutta perustaa monipalvelukeskus nykyisen koulun tontille.

Läntisen alueen kouluverkosta keskusteltiin sopivasti torstaina kiikkalaisten yhdistysten koolle kutsumana. Äetsän koululta aloitettu ja Kiikan koululle päättynyt tilaisuus kokosi paikalle 13 kaupunginvaltuutettua ja pari varavaltuutettua sekä joukon kyläläisiä.

Prihti avasi tilaisuudessa ajatustaan monipalvelukeskuksesta. Se käsittäisi yläkoulun lisäksi päiväkodin ja kirjaston, jotka nekin ovat Kiikassa pikaisen korjauksen tarpeessa.

”Kiikassa ja Pehulassa on toimivat alakoulut, niitä ei kannata viedä pois, vaan yhdistää muut toiminnot”, Prihti näki.

Hintalapun hän uskoo muodostuvan maltilliseksi – jos niin halutaan.

”Me emme tarvitse tänne mitään Oodia. Kiikkalaisille riittää, että rakennus on suorakulmainen ja siinä on harjakatto, kunhan se on terve ja toimiva.”

Karoliina Koivuniemi-Ollilan viisilapsinen perhe muutti Kiikkaan 2013. Yksi muuttoon vaikuttaneista syistä olivat lähikoulut. “Kasvatusjohtaja lupasi tuolloin, että kaikki lapsemme saavat käydä peruskoulunsa Kiikassa. Nyt nuorimmainen on alakoulussa 4. luokalla, eikä yläkoulun säilyminen olekaan varmaa.”

Äetsän koulussa aloittaa maanantaina uusi oppilas, minkä jälkeen koululaisten pääluku on 194. Heistä yhdeksäsluokkalaisia on reilut 70. Rehtori Päivi Vuoren mukaan porukka on nyt isohko, mutta lähivuosien oppilasennusteen mukaan lukema pysyy lähivuosinakin 160-170 oppilaassa.

Koulu on rakennettu yhteensä kahdeksassa vaiheessa. Vanhin osa on peräisin 50-luvun lopulta ja uusin 2000-luvun alusta. Kiinteistössä todettiin keväällä 2018 laajoja kosteus- ja mikrobivaurioita, joista suurin osa vanhimmassa osassa. Niiden vuoksi osa koulun toiminnoista muutti kevättalvella 2019 koulun pihaan pystytettyyn siirtokouluun.

Rehtori Vuori sekä koulussa teknistä työtä opettava työsuojeluvaltuutettu ja kaupungin sisäilmatyöryhmään kuuluva Anssi Järvinen korostavat, että minkäänlaisia sisäilmaongelmia koulussa ei ole havaittu.

”Äetsän koulussa kukaan ei ole oireillut sisäilman vuoksi, eikä esimerkiksi ilmanpuhdistimia ole tarvittu.”

Järvinen toivookin, että Äetsän koulun kunto tutkittaisiin uudelleen. Saman voisi tehdä muillakin kouluilla, joilla kuntotarkastuksia on tehty. Järvistä hämmentää myös se, ettei tiivistysremontti onnistunut Äetsän koululla, mutta esimerkiksi Muistolassa onnistui.

Keskustelutilaisuudessa ilmeni sekin, että tutkimusten mukaan opetuskäyttöön soveltumattomia tiloja vuokrataan edelleen harrastuskäyttöön Kiikan Torvisoittokunnalle.

“Miten puhallinmusiikin harjoittelu onnistuu, jos opetus ei?” yleisöstä kysyttiin.

Äetsän koulun rehtori Päivi Vuori kuvailee opinahjoa yhteisölliseksi. “Ei ole sun ja mun oppilaita, vaan meidän oppilaita.” Viipalekouluun siirtyminen on vaatinut jumppaamista, mutta nyt arki toimii.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Lauri Tapio (kok.) lupasi tilaisuudessa ottaa koppia Järvisen ehdotuksesta.

”Jos työsuojeluvaltuutettu haluaa, että vielä tutkitaan ja selvitetään, olen siihen valmis.”

Tapio huomautti myös, että edellisen valtuuston tekemät päätökset ohjaavat nykyisten päättäjien toimintaa, sillä viranhaltijat ovat vieneet valmistelua eteenpäin perustuen edellisen valtuuston tekemiin linjauksiin.

Palveluverkkoselvityksessä päätettiin, että Sastamalassa siirrytään perusopetuksen osalta kahden yläkoulun malliin. Jäljelle jäisivät Mouhijärven yhteiskoulu sekä Sylvään koulu, johon Äetsän koulu yhdistyisi. Ratkaisu toteutettaisiin viimeistään siinä vaiheessa, kun Äetsän koulun vuokratilojen sopimus päättyy. Sopimus on katkolla vuonna 2024, mutta siinä on 1+1 -vuotinen optio.

Tapio korostaa, että kaikki on yhä pöydällä, ‘eikä mitään ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu’.

”Nyt pitää miettiä, mitä tämä valtuusto haluaa ja kuinka monen yläkoulun mallilla mennään eteenpäin; onko se yksi vai kolme yläkoulua? Päätökset tulevat väistämättä vaikuttamaan myös nykyiseen alakouluverkkoon”, toteaa teknisen lautakunnan puheenjohtaja.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Lauri Tapio (kok.) huomautti edellisen valtuuston tekemien päätösten ohjaavan myös nykyisten valtuutettujen työtä.

Kouluverkkoasiassa kyse ei ole pelkästään rakennusten kunnosta tai oppilasmääristä, vaan sopeuttamistarpeesta ja säästöpaineista. Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Päivi Pelttari muistuttaa, ettei kukaan tee päätöksiä ilkeyttään.

”Jos meillä olisi varaa, kaikki koulut pidettäisiin ja laitettaisiin kuntoon. Tosiasia kuitenkin on, että Sastamalan syntyvyys on puolittunut. Toivotaan, että muuttovoittoa on, mutta realismia on sekin, ettei kaikkia Suomen lapsiperheitä saada muuttamaan juuri Kiikkaan.”

Pelttarin oma kanta on, että varhaiskasvatuksen ja alakoulujen pitää löytyä joka taajamasta.

”Jos jonkun pitää kulkea, niin isommat lapset voivat taittaa vähän pidemmän koulumatkan kuin nuoremmat.”

Valtuutettu Pirjo Raunio (kd.) toivoo, että vastakkainasettelusta Sastamalan kylien välillä voitaisiin luopua. Hänen ehdotuksensa on, että kaupunki satsaisi rohkeasti lapsiin ja nuoriin.

”Mikä on sen arvokkaampaa? Haluan uskoa siihen, etten ole mukana sulkemassa mitään koulua.”

Keskustan valtuutettu Ulla Yli-Hongisto kysyi, onko ainoa mahdollisuus säästää se, että vähennetään kouluja.

“Sylvääläisten vanhemmat ovat jo olleet huolissaan siitä, että koulun oppilasmäärä kasvaisi.”

Kyläläiset muistuttivat torstaina joutuneensa luopumaan jo monista palveluista.

“Haluamme pitää kiinni siitä, mitä vielä on. Kiikka on kuitenkin muuttovoittoinen kylä”, summasi ajatukset Kiikan koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Anu Parikka.

Keskustelutilaisuus alkoi Äetsän koulun opettajainhuoneesta ja päättyi kahvitilaisuuteen Kiikan koululle. Paikalla oli 13 kaupunginvaltuutettua sekä kyläläisiä.

Tarkennettu pyynnöstä 29.10. klo 13.05 teknisen lautakunnan puheenjohtaja Lauri Tapion kommenttia.