“Jos en tässä näy asiakkaille, niin en sitten missään” – Kultalyhty sai suuremmat tilat Mouhijärven Portista

Pikkujouluaikaan sopii hyvin niittikoristeinen nahkatakki, esittelee Kultalyhdyn yrittäjä Eeva Kunnas.

Vaate- ja sisustusmyymälä Kultalyhty on saanut uudet valoisat ja noin sata neliötä suuremmat tilat Mouhijärven Portista. Muuttomatka Mouhijärventien ja Särkijärventien risteykseen ei ollut pitkä, sillä edelliset liiketilat sijaitsivat Kauppakeskus Häijään Äijässä.

“Tämä on hyvä paikka, sillä valtaosa asiakkaistani tulee Pori-Tampere -tien varresta. Kyllä minua Nokiallekin kosiskeltiin, mutta silloin oma työmatkani Kiikoisista olisi muodostunut liian pitkäksi. Jos tässä en näy asiakkaille, niin en sitten missään”, naurahtaa yrittäjä Eeva Kunnas.

170 neliömetrin kokoisessa tilassa toimi aiemmin Pub Nostalgia. Seinät olivat mustat ja vaativat päälleen useamman valkoisen maalikerroksen ennen kuin liikehuoneisto alkoi muistuttaa vaatekauppaa.

Remontti vei kaikkineen noin kuukauden päivät, ja muuton vuoksi Kultalyhty oli viikon verran suljettuna. Kunnas kertoo puhelimen pirisseen viikon aikana useamman kerran.

“Asiakkaat kyselivät, että koska oikein avaan uudessa osoitteessa. Olihan se hieno huomata että liikettä kaivattiin.”

Uusissa valoisissa tiloissa on noin 170 neliömetriä. Seiniä peitti aiemmin pubin jäljiltä musta maali. Erilaiset piirroshahmot, kuten Nalle Puh ja Mikki Hiiri, ovat nyt suosittuja.

Eeva Kunnaksella on omaa maahantuontia Italiasta ja Ranskasta. Lisäksi vaatteita tulee Kultalyhtyyn Tanskasta ja Ruotsista.

“Suomalaista ei ole paljon, mutta esimerkiksi Ritva Fallaa löytyy. Ja vaatteista on myös reilumpia kokoja”, Kunnas vinkkaa.

Vaatteiden lisäksi myynnissä on jonkin verran laukkuja ja kenkiä.

Syksyn sävyt ovat maanläheisiä: on ruskean ja vihreän eri sävyjä sekä maastokuviota. Pikkujouluun sopii vaikka liehuvahelmainen maksimekko tai räväkämpi niitein koristeltu nahkatakki.

“Erilaiset sarjakuvahahmot, kuten Mikki ja Minni Hiiri menevät nyt kuin kuumille kiville.”

Kultalyhdyn sisustustuotteiden määrä on kasvanut uusien tilojen myötä ja tontut löytäneet paikkansa hyllyjen reunoilta näin joulun lähestyessä. Yrittäjä sanoo, että valikoima tulee vielä kasvamaan.

Joulu on saapunut jo Kultalyhdyn sisustusnurkkaukseen.

Yrittäjän taipaleensa Eeva Kunnas aloitti kukkakaupasta, mutta vaatteet vetivät puoleensa. Ennen omaa kauppiasuraansa hän työskenteli Vammalan Vaatehuoneella, ja alalta onkin kertynyt jo parinkymmenen vuoden kokemus.

Korona-aika oli myös Kultalyhdylle iso haaste, mutta Kunnas päätti suhtautua siihen positiivisella asenteella.

“Ajattelin, ettei yksi korona minua kaada.”

Yrittäjänä Kunnas ei malta jäädä lepäämään laakereilleen vaan kehittää toimintaansa jatkuvasti. Nyt suunnitelmissa on verkkokaupan avaaminen. Toiveissa on, että nettikauppa saataisiin auki vielä joulumyyntiin.

Koska uudet tilat ovat suuremmat, on sisustustuotteiden valikoimaa ollut mahdollista kasvattaa.