
Gangsteri-asiakkaana hämyisessä yökerhossa, prätkäjengin jäsenenä, puliukkona, potilaana vankimielisairaalassa ja zombiena Särkänniemessä.
Sastamalan Karkussa asuva Pekka Vuoriluoma on leipätyössään lähihoitaja, mutta heittäytyy vapaalla mielellään erilaisiin rooleihin. Hetken mielijohteesta täytetty hakemus televisiosarjan avustajaksi aiheutti lumipalloefektin, jonka ansiosta Vuoriluoman parrakkaat kasvot ovat vilahtaneet tai tulossa jo yli kymmeneen eri sarjaan tai elokuvaan.
”Roba, Hotel Swan Helsinki, Maria Kallio, Pahan väri, Karppi”, hän listaa kotimaisia suosikkisarjoja, jotka on ehditty julkaista suoratoistopalveluissa.
Vuoriluoman uudesta harrastuksesta on kiittäminen koronaa. Vuosi sitten, kun pandemia-aika jylläsi pahimmillaan ja erilaiset tapahtumat keikoista konsertteihin peruttiin, tunsi mies oman vapaa-aikansakin pysähtyneen.
”Raskas työ hoitoalalla vaatii kuitenkin raskaat huvit, ja jotain uutta harrastusta alkoi kaivata. Niinpä en epäröinyt, kun törmäsin ilmoitukseen, jolla haettiin rujon ja karun näköisiä tyyppejä vankimielisairaalan potilaiksi. Otin yön tunteina parit murjotuskuvat ja tein profiilin, ja puhelin soi heti seuraavana päivänä.”
Kuvausten lopputulos on parhaillaan nähtävillä suoratoistopalvelu CMoressa pyörivässä Pahan väri -sarjassa.
“Kyse on pienistä vilahduksista, mutta siitä se alkoi ja homma vei mennessään.”

Esiintyminen ei ole ollut 44-vuotiaalle Vuoriluomalle aina mitenkään luontevaa. Mies tunnustaa, ettei olisi vielä kolmekymppisenä uskonut päätyvänsä joskus kameran eteen.
”Esitelmän pitäminen livenä tuntuu edelleen ihan mahdottomalta ajatukselta, mutta näissä kuvauksissa kameran edessä olo on erilainen. En muista, että olisin jännittänyt siinä tilanteessa koskaan tai miettinyt miltä näytän, vaikka muuten olen aina inhonnut olla kuvissa tai kuvattavana. Aikoinaan jo ala-asteen näytelmät olivat hyvin ahdistavia kokemuksia”, mies toteaa.
Kuvauspäivät voivat vaihdella kahdesta tunnista kahteentoista. Välillä aika on pitkää, mutta odottaessa tulee tutustuttua uusiin ihmisiin ja luotua kontakteja, joista voi olla hyötyä jatkossa.
Palkkion takia avustajan hommiin ei kannata pyrkiä, Vuoriluoma sanoo suoraan.
“Palkka voi olla kymmenen euron lahjakortti tai muutaman kympin suoritus niin, että saat kuitattua bensakulut kuvauksiin Helsinkiin. Onneksi myös Tampereen seudulla on alkanut olla kuvauksia.”
Tunnelma kuvauksissa on ollut poikkeuksetta hyvä, ja nimekkäät ammattinäyttelijät, ohjaajat ja tuotannon porukka saavat Vuoriluomalta kehuja. Ammattilaiset eivät ole katsoneet avustajia nenänvarttaan pitkin, vaan tulleet aina reippaasti tervehtimään ja juttelemaan.
”On käynyt niinkin, että näyttelijä, josta itsellä on ollut ennakkoon vähän negatiivinen kuva, on osoittautunut ihan erilaiseksi kasvotusten. Hyvin mieleen on jäänyt kohtaaminen Mikko Leppilammen kanssa, hän oli tosi rento tyyppi ja tuli kuvauksia odotellessa juttelemaan meille avustajille kuin kavereilleen.”

Tänä vuonna televisiosta on tulossa oletettavasti vielä kolme sarjaa, joissa Pekka Vuoriluoma esiintyy. Oletettavasti siksi, että on avustajalle itselleenkin arvoitus, millaisia kohtauksia kuvauksista lopulta käytetään.
”Sama kohtaus voidaan kuvata neljästä eri kuvakulmasta ja siinä televisioon päätyvässä seisotkin kuvakulman ulkopuolella”, Vuoriluoma antaa esimerkin.
Joskus samaa kohtausta kuvataan tuntitolkulla, mutta materiaalia ei lopulta käytetä ensinkään.
”Se ei kuitenkaan harmita. Tärkeintä tässä hommassa ovat uudet kokemukset.”
Tuorein sellainen on lokakuulta, kun Särkänniemessä huviteltiin karnevaalitunnelmissa. Koe-esiintymisen ja haastattelun jälkeen Vuoriluoma valittiin puoleksitoista viikoksi pelottelemaan Karmivan karnevaalin kävijöitä. Lapset itkivät ja muutamat äidit juoksivat pakoon, kun kuolleista nousseen näköiseksi maskeerattu mies liikkui yleisön joukossa.
”Se oli hauskaa, vaikka samalla aika kamalaa, kun herätti niin suuren reaktion.”

Nälkä kasvaa syödessä, Pekka Vuoriluoma myöntää. Mitä enemmän avustajan keikkoja kertyy, sitä isommista rooleista mies haaveilee.
”En välttämättä haluaisi päärooliin tai edes oleta, että sellaista voisi koskaan saada, mutta vaikka jonkun pääpahiksen avustajaksi, jolla olisi paljon ruutuaikaa ja kuvauspäiviä. Niin pääsisi kunnolla mukaan tuotantoon ja tunnelmaan”, hän miettii.
Onpa Vuoriluoma tutkinut mahdollisuutta päästä avustajaksi kansainvälisiin tuotantoihin. Ulkoisen habituksen perusteella esimerkiksi viikingin rooli istuisi parrakkaalle karkkulaiselle mainiosti.
Yksi askel isompien saappaiden suuntaan on jo otettu. Loppuvuonna eetteriin tulevissa sarjoissa miehellä on nimittäin ensimmäisiä pieniä puherooleja. Yksi niistä on Ylen komediasarjaan Modernit miehet, jonka kohtauksessa Vuoriluoma laittaa ihan sananmukaisesti kroppaa likoon.
“Lopputulos hävettää itseä vähän jo ennakkoon. Saas nähdä mitä kuvauksista lopulta näkyy ja käytetään”, mies virnistää.
Tässä kuussa edessä ovat myös ensimmäiset oikeat koekuvaukset ensi keväänä kuvattavaa elokuvaa varten.
“Se tässä harrastuksessa on parasta, että koskaan ei tiedä milloin tulee soitto tai sähköposti jostain uudesta roolista ja mahdollisuudesta. Ikähän tässä harrastuksessa vain lisää mahdollisuuksia ja roolivaihtoehtoja.”
Avustajan hommista kiinnostuneita Pekka Vuoriluoma kannustaa rohkeuteen.
“Vahva suositus, jos yhtään kiinnostaa. Tässä hommassa ketään ei sorsita, vaan kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä tarvitaan – persoonallinen ulkonäkö on melkeinpä bonusta.”








