
Vammalan Lentopallo on mukana järjestämässä Lentopallon Superpäivää Seinäjoella ensi vuoden tammikuussa. Lentopallon ympärille rakennetun teemapäivän järjestelyissä VaLePa oli aloitteellinen.
“Ensimmäinen yhteydenotto tuli Sastamalasta. Tavoitteena oli järjestää tapahtumapäivä Seinäjoen alueella ja JymyVolley haluttiin mukaan”, liikuntatoimenjohtaja Jari Mäkelä kertoo.
Uimahalli-urheilutalolla Seinäjoella 8. tammikuuta järjestettävässä tapahtumassa pidetään valmennukseen liittyvä seminaari sekä nähdään naisten ja miesten liigapelit. JymyVolley saa vastaansa Helsinki Volleyn ja VaLePa kohtaa päivän päätteeksi Akaa Volleyn.
JymyVolleyn puolesta tapahtumaa järjestelevä Katariina Toivola iloitsee mahdollisuudesta saada naisjoukkueiden lisäksi kaksi miesten Mestaruusliigan huippujoukkuetta pelaamaan Seinäjoelle. Maakunnassa ei miesten lentopalloa pelata liigatasolla, joten luvassa oleva ottelu on harvinaista herkkua.
“VaLePa kiertää vuosittain eri kaupungeissa pelaamassa yhden kotiottelun, ja nyt he tulevat Seinäjoelle”, Toivola taustoittaa.
Hän uumoilee myös Akaan päävalmentajan, härmäläissyntyisen ja nykyisen sastamalalaisen Olli Kunnarin kiinnostavan yleisöä.
Seinäjoki tuntui luonnolliselta valinnalta
VaLePan Seinäjoella aiemmin työskennellyt toimitusjohtaja Elina Tiainen tuo joukkueensa itselleen tutulle alueelle ja tuttuun kaupunkiin, ja tekee sen mielellään.
“Yksi VaLePan tärkeistä tehtävistä on edistää lentopallon tunnettuutta valtakunnallisesti ja buustata alueella toimivia juniorityötä tekeviä seuroja. Etelä-Pohjanmaalla ja Seinäjoella on lentopallolla pitkät perinteet ja olemassa oleva vahva kulttuuri, joten kaupunki tuntui luonnolliselta valinnalta. Kun vielä kävi ilmi, että JymyVolleylla on samana päivänä ottelu Helsinki Volleyta vastaan, oli idea valmis”, hän kertoo.
VaLePa on vienyt myös aiempina vuosina kotiottelunsa eri puolille maata. Tiaisen mukaan vuosien aikana on opittu, miten tapahtumasta saadaan tunnelmaltaan mukaansa tempaava ja kiinnostusta lajin ympärille kasvatettua.
“Meille panostukset liittyvät ottelutapahtuman siirtämiseen pois kotiareenalta ja siihen, miten huomioimme fanit. Panostuksia katetaan yritysyhteistyöllä, sillä tapahtuma antaa yrityksille loistavan mahdollisuuden markkinoinnille, henkilöstön huomioimiselle ja asiakastyölle.”