
Vexve Areenalla pelataan lauantaina lentopallon paikallisderby, kun VaLePa saa vastaansa Hurrikaanin Loimaalta.
Tällä kaudella Hurrikaanin joukkueessa nuoret pelaajat tekevät läpimurtoa. Maskun Katajan kasvatti, vuonna 2003 syntynyt Luka Marttila on tehnyt todella vahvaa työtä yleispelaajan tontilla. Aleksi Muukkonen, s. 2002, valittiin viime kauden jälkeen Mestaruusliigan läpimurtopelaajaksi. Hän siirtyi täksi kaudeksi Ettasta Hurrikaaniin ja pelipaikka on vaihtunut hakkurista yleispelaajaksi.
21-vuotias passari Santeri Välimaa aloittaa Hurrikaanissa kolmatta kauttaan. Nuoriso-osastoa edustaa myös kolmannen polven lentopalloilija Miro Leinonen. Isoisä Olavi Leinonen pelasi ensimmäisenä lentopalloilijana ulkomailla ammattilaisena muun muassa Real Madridissa Espanjassa. Miron isä Sami pelasi lähes 500 liigaottelua ja hän on pelannut myös VaLePassa.
Kokemusta Hurrikaanissa edustavat hakkuri Antti Ropponen, keskitorjujat Aleksi Kaatrasalo, Mikko Suomalainen ja yleispelaaja Tapio Toiviainen. Loimaalla lentopallo-oppinsa saanut Toiviainen on sanan laajassa merkityksessä yleispelaaja, sillä hän on pelannut myös keskitorjujana, hakkurina ja liberona.
VaLePassa on sairastupa mukavasti tyhjentynyt, kun Joel Laakso, Jerome Cross ja Matias Tihumäki ovat taas pelikuntoisia. Valmentaja Janne Kangaskokolla on pitkästä aikaa käytössä erilaisia vaihtoehtoja.
Antti Eskon juhlaa
Ennen kello 17 käynnistyvää ottelua areenalla vietetään juhlahetki, jonka aikana Antti Eskon pelipaita saa kunniakkaan paikan Eduard Venskin pelipaidan vieressä. Samalla myös jäädytetään VaLePassa Eskon pelipaidan numero 3. Antti Esko toimi VaLePan kapteenina 6 kautta 2010-2016, aikana, jolloin alkoi VaLePan menestyskausi.
Hallissa nähdään useita takavuosien huippupelaajia, sillä lähes 30 Eskon entistä pelikaveria, mukaan lukien Eetu Venski, kokoontuu kunnioittamaan juhlahetkeä ja muistelemaan vanhoja aikoja.