
Koronapandemia on estänyt jo parina keväänä perinteisen veteraanikeräyksen toteuttamisen Kiikassa ja Keikyässä. Keräyksen merkitys on suuri veteraanien tukemisessa ja siksi Keikyän Sotaveteraanit järjestävät 27. marraskuuta kirkkokonsertin Keikyän kirkossa.
“Olemme saaneet apua veteraanikeräyksen toteuttamiseen puolustusvoimilta, mutta viime ja tänä vuonna se ei ole ollut mahdollista. Keräyksen tuotto jää omalle paikkakunnalle ja olemme näillä varoilla voineet hankkia joulutervehdykset veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskille. Nyt tervehdykset ovat jääneet varsin pieniksi. Osalle tervehdykset merkitsevät suurta apua, toisille se on mukava muistaminen ja lisä”, kertoo Keikyän Sotaveteraanien puheenjohtaja Vesa Yli-Hongisto.
Keikyässä on kolme veteraania, yksi puoliso ja 14 leskeä. Sotaveteraanien leskillä ja puolisoilla ei ole veteraanitukea eikä muitakaan samanlaisia etuja kuin sotainvalidien leskillä ja puolisoilla.
“Veteraaniyhdistysten työ jatkuu niin kauan kuin on veteraaneja ja heidän leskiään jäljellä. Tänä vuonna veteraanien joukko on harventunut merkittävästi.”
Perinnetyö keskiössä tulevaisuudessa?
Keikyän Sotaveteraanien hallituksessa ei ole enää yhtään veteraania. Kaikki nykyiset jäsenet ovat jollakin tavalla sidoksissa veteraaneihin.
“Kun kutsu hallitukseen on tullut, se on tehtävä, josta ei voi kieltäytyä. Hallitukseen on kutsuttu jäseniksi henkilöitä, jotka kunnioittavat veteraaneja ja arvot ovat siten yhteneväiset. Me kaikki kunnioitamme heitä, jotka ovat parhaat vuotensa rämpineet sodassa meidän puolestamme. Meidän on velvollisuus jatkaa tätä toimintaa niin pitkään kuin tarvetta on. Olen itse ollut monessa yhdistyksessä mukana, mutta en missään näin aktiivisessa. Ehkä aktiivisuus piilee siinä, että tehtäviä on jaettu niin, että kukaan ei kuormitu liikaa.”
Vesa Yli-Hongisto arvioi, että veteraaniyhdistykset keskittyvät tulevaisuudessa perinnetyöhön.
Sastamalaan on perustettu perinneyhdistys, mutta Keikyän Sotaveteraanit eivät ole tehneet päätöstä siihen liittymisestä.
Sotaveteraaniyhdistys osallistuu erilaisiin juhlatilaisuuksiin, järjestää virkistystoimintaa, kuten retkiä ja pikkujoulun jäsenistölle.
“Olemme itsenäisyyspäivänä, kaatuneiden muistopäivänä, talvisodan päättymisen päivänä laskeneet seppeleen sankarihaudalle. Muistamme sotaveteraaneja heidän merkkipäivinään ja Veteraaniveljet ovat saattamassa veteraaneja viimeiselle matkalle”, kertoo Yli-Hongisto.
Veteraaniveljet aktiivinen osa toimintaa
Keikyän Sotaveteraanien oma kuoro Veteraaniveljet on varsin aktiivinen osa veteraanien toimintaa.
“Kysyntää on todella paljon. Kuoro on aloittanut toimintansa vuonna 1990 ja sitä on vuodesta 1994 lähtien johtanut Keikyän seurakunnan, nykyisin kappeliseurakunnan kanttori. Kuoro syntyi veteraanien halusta tavata toisiaan”, kertoo kuoron vetäjä Matti Koivisto.
Kuorossa on tällä hetkellä 13 jäsentä, joista yksi on veteraani. Kuoroa johtaa kanttori Päivi Vuoristo.
“Kuorolaisia on Keikyän lisäksi Kiikasta, Kiikoisista, Karkusta, Sammaljoelta, Huittisista ja Vammalasta. Meillä on kerran viikossa harjoitukset Keikyän seurakuntatalolla. Porukka on äärettömän sitoutunutta ja käymme esiintymässä myös seurakuntayhtymän muissa kappeliseurakunnissa. Lähinnä ne ovat veteraanien saattamista viimeiselle matkalle”, kertoo Matti Koivisto.
Kirkkokonsertti on Keikyän kirkossa lauantaina 27. marraskuuta klo 16. Veteraaniveljien lisäksi konsertissa esiintyvät Petri Kiiski Jukka Keskitalon säestyksellä ja lauluyhtye Aggapee.
Konsertin tuotto käytetään sotaveteraanien, heidän puolisoiden ja leskien hyväksi.
Satu Ojala