Sunnuntaina 14.11.2021 noin kello 13 lähdin pyörälenkille, ajatuksena tehdä vielä yksi kunnon lenkki ennen talven tuloa. Lähdin Pehulasta kohti Kiikkaa pyörätietä, ei liukasta.

Ajoin Kiikan sillasta yli ja käännyin takaisin kohti Keikyää. Huomasin, että ajorata näytti vähän liukkaalta. Pääsin noin 1,5 kilometriä sillalta kohti Teukkulaa, jossa on iso kalteva kaarre oikeaan. Tie olikin niin liukas, että – hups vain – ja etupyörä luiskahti alta ja minä vasen poskipää edellä tienpintaan.

Silmälasit ensin tiehen ja rikki vioittaen silmää, josta hävisi vallan näkö, vain sumua. Täräytin myös pääni maahan niin kovaa, koska kypärä oli jäänyt kotiin hattuhyllylle, eikä siitä siellä apua ollut.

Paikalle saapui pieni punainen auto, jossa oli kaksi naista ja pysähtyivät, kun keräilin tavaroitani. He auttoivat minut auton lämpimään ja sanoivat olevansa Turusta. Eivät antaneet nimiään, vaan sanoivat, että tämä kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin auttaa.

Naiset soittivat Vammalaan päivystykseen ja ambulanssin, joka saapui lähes tunnin odottelun jälkeen. Kiittelin naisia ja he lähtivät jatkamaan matkaansa. Minut talutettiin ambulanssiin.

Päivystyksessä odottelin taas tunnin verran ennen kuin lääkäri tuli ja neuloi kuusi tikkiä nenänvarteen ja totesi, että paras mennä Tampereelle päänkuvaukseen, koska isku on ollut niin kova. Sitten vain kohti Tamperetta. Viimeinen muistikuva on, että jossain näin hämärästi sanan Acuta, sitten ilmeisesti meni filmi poikki.

Pää oli kuulemma kuvattu heti ja todettu, että aivoverenvuoto on kyseessä. Heti aloitettiin leikkausvalmistelut. Tehtiin kalloleikkaus ja kaiketi saatiin kaikki verihyytymä pois onneksi. Tapahtumista en tiedä mitään ennen kuin heräsin aamulla teho-osastolla.

Maanantaina tuli myöskin toinen lääkäri. Hän totesi, että vuonna 2009 tehty siirrännäisleikkaus, eli sarveiskalvon siirto, oli irronnut ja huomisaamuna ommellaan kiinni. Taas nukutus ja leikkaus.

Sitten alkoi kuntoutus. Teholla pikkuliikkeitä ja paljon ajankohtaisia kysymyksiä. Niistä kaikista selvisin hyvin. Siirto keskiviikkona neurologiselle osastolle, jossa jatkettiin kyselyitä ja kuntoutusta.

Varmasti vuosikymmenten urheilutausta auttoi toipumisessa niin nopeasti ja tietysti hyvät lääkärit ja hoitajat. Vasen silmä on vielä hämärä, mutta toivoa voi olla. Toipuminen jatkui Vammalassa.

Kiitos Turun naisille, eivät he varmasti tiedä, että kuinka suuresta onnettomuudesta oli kyse. Mitähän olisi tapahtunut, jos he eivät olisi sattuneet paikalle. Jos olisi valtaa niin kuin on mieli, ehdottaisin heille hengenpelastusmitalia.

Sitten varoituksen sana kaikille pyöräilijöille: Muistakaa aina, kun lähdette pitkälle tai pätkälle, kypärä päähän! Onnettomuus ei matkaa katso.

Näin minä tapahtumat muistan – niin tai näin. Kiitos vielä kaikille hoitooni osallistuneille.

Reijo Jalo
Pölvästien pölvästi, taas ilman kypärää