
Sastamala sai viime viikolla uuden nuorisovaltuuston, kun nuorisovaalien tulos julkistettiin. Nuorisopalveluiden mukaan äänestys oli erityisen tiukka ja ääntenlaskenta venyi joulunalusviikolle saakka. Kaikkiaan ääniä annettiin 745.
Sylvään koululta läpi menivät muun muassa 8. luokkalaiset Aatos Kallio ja Noora Petäjistö. Keskenään seurustelevalla parilla kävi tuuri, kun molemmat lunastivat paikan valtuustoon.
”Moni teki ihan näkyvää vaalityötä, mutta me emme. Siksi valinta tuli vähän yllätyksenäkin”, kaksikko tuumii.
Tieto valtuustopaikasta tavoitti Aatoksen ja Nooran, kun he olivat menossa koulun jälkeen Nooralle.
”Isä soitti ja kysyi, olemmeko jo ehtineet nähdä tuloksen. Hän pääsi sitten onnittelemaan meitä molempia. Vaalikahveista puhuttiin, mutta vielä niitä ei ole ehditty juoda”, Aatos kertoo.
Mikä sai nuoret asettumaan edolle?
”Äiti vihjaili, että olisi kiva jos suvun perinne paikallisessa päätöksenteossa jatkuisi”, Aatos naurahtaa.
Aatos Kallion äiti Jenni Jokinen on istunut useamman kauden Sastamalan kaupunginvaltuustossa ja ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja, lisäksi Aatoksen isoäiti on toiminut aikanaan valtuutettuna.
”Politiikasta kotona ei silti ole kovin paljon puhuttu, tai jos onkin, olen tyytynyt kuuntelemaan vierestä.”
Ilo irti kokemuksesta
Nuorilta löytyy entuudestaan vaikuttamistaustaa. Noora Petäjistö kuuluu Sylvään koulun oppilaskuntaan ja osallistui oppilaskuntatoimintaan jo ala-asteella Muistolan koulussa. Aatos Kallio puolestaan on kuulunut Nuorisotalo Pilven toimikuntaan, joka on tehnyt esimerkiksi hankintoja talolle.
Nuorisovaltuustossa he haluaisivat vaikuttaa suvaitsevaisuuteen.
”Usein ajatellaan, etteivät nuoret ole kovin ahdasmielisiä, mutta meidän kokemusten perusteella se ei pidä paikkaansa.”
Aatoksen ja Nooran mukaan on vielä paljon tekemistä siinä, että kaikki tulisivat hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat.
”Konstit asiaan vaikuttamiseen voivat olla vähissä, mutta ainakin haluaisimme yrittää.”
Tammikuussa alkavalle kaksivuotiselle valtuustokaudelle kaksikko aikoo lähteä avoimin mielin.
”On aika vaikea ennakoida, kun ei ole aiempaa valtuustokokemusta”, Noora miettii.
Hän kertoo olevansa tyytyväinen ”rivivaltuutetun” pestiin, mutta Aatos on jo asettanut tavoitteekseen lautakuntapaikan.
”Kun on kerran tullut valituksi, haluan ottaa ilon irti kokemuksesta ja kaikista vaikutusmahdollisuuksista.”
Katso kaikki uudet valtuutetut tästä: Tiukka nuorisovaali Sastamalassa: Ääniä huikeat 745 – Tässä ovat uudet valtuutetut!