
Ilotulitteiden käytöstä aiheutuu joka vuodenvaihteessa lukuisia vahinkoja, kuten silmävammoja ja tulipaloja. Silmävammoja ovat saaneet myös lapset ja nuoret, osa sytyttäessään itse ilotulitteita. Tulipalojen syynä on usein huolimattomuus tai ilkivalta. Ilkivallan tekijöinä on ollut alaikäisiä, joiden käsissä ilotulitteita ei saisi edes olla. Vanhempien on syytä muistaa, että ilotulitteet ovat räjähteitä eikä niitä saa antaa alle 18-vuotiaiden käyttöön.
Ilotulitteiden myynti ja luovutus alle 18-vuotiaille tuli laissa kielletyksi jo vuonna 2009. Samalla alaikäisiltä kiellettiin ilotulitteiden hallussapito. Tämä tarkoittaa sitä, että alaikäinen ei saa käsitellä ilotulitteita kavereiden kesken tai edes silloin, kun aikuisia on läsnä.
Kuitenkin joka vuosi lapsia ja nuoria on loukkaantunut tilanteissa, joissa he ovat itse sytyttäneet ilotulitteen. Nuoret ovat myös aiheuttaneet ilotulitteilla tulipaloja joko huolimattomuuttaan tai tahallisesti.
Lasten ja nuorten ymmärrys ilotulitteen vaaroista tai omasta vastuusta voi olla puutteellinen. Vastuu turvallisesta uudenvuoden vietosta kuuluukin vanhemmille ja muille aikuisille.
“Jos olet hankkinut perheellesi ilotulitteita, ammu ne itse. Huolehdi myös siitä, että lapset tai lemmikit eivät pääse lähestymään sytytettyä ilotulitetta, vaan pysyttelevät turvallisen etäisyyden päässä. Muista käyttää suojalaseja ilotulitteita ampuessasi. Suojalasien käyttö on suositeltavaa myös ilotulitusten katsojille”, sanoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Jonas Sjelvgren.
Ilkivallalla on seurauksia
Ilotulitteiden varomattomasta käytöstä tai ilkivallasta aiheutuu joka vuosi aineellisia vahinkoja ja järjestyshäiriöitä.
“Ilkivallan teot tai järjestyshäiriöt eivät ole tilastojen mukaan lisääntyneet merkittävästi, ja ihmiset osaavat käyttäytyä pääsääntöisesti vastuullisesti. Noudattamalla ilotulitteiden myyjältä saamiaan käyttöohjeita tarkasti, voi vuodenvaihdetta juhlia turvallisesti. Lisäksi on syytä muistaa, ettei alkoholin vaikutuksen alaisena ole turvallista käyttää ilotulitteita”, sanoo komisario Harri Aaltonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Vuodenvaihteen tulipalot työllistävät paljon pelastuslaitoksia. Esimerkiksi viime vuonna aikavälillä 27.12.–5.1. pelastuslaitoksille tuli 68 hälytystä tulipaloista, joiden syttymissyyksi arvioitiin ilotulite. Suurin osa niistä oli roskispaloja (49), rakennuspaloja oli viisi ja rakennuspalovaaroja samoin. Roskispalot ovat yleensä ilkivallan seurausta.
Rakennuspaloista ja ilkivallasta saattaa aiheutua suuria taloudellisia vahinkoja, joista voi joutua korvausvastuuseen.
“Tekijä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan. Rikosnimike riippuu myös seurauksesta. Jos aiheuttaa tahallisella teolla toisen kuoleman, voi kyseessä olla esimerkiksi tappo, jolloin seurauksena on vuosien vankeus. Tärkeää on ymmärtää myös se, että jos tekijä on alle 15-vuotias, realisoituu siitä huolimatta korvausvastuu, vaikka ei rikosoikeudellisesti joudukaan vastaamaan teostaan. Korvausvastuun lisäksi tulevat kyseeseen sosiaalitoimen toimenpiteet. Korvausvastuu voi olla miljoonia euroja, joten tulevaisuuden näkymät tuolloin ovat ankeat”, Aaltonen varoittaa.