
Noin kaksi vuotta sitten kirjoitin blogin ”Covid-19 ja elämää ilman avocadoa” – ennustin väärin ei loppunut avocadot. Ensin loppui vessapaperi tilapäisesti ja nyt lähes kaksi vuotta myöhemmin on pula tulostimien värikaseteista ja komponenteista.
Koronan osalta yhteiskunta on siirtynyt asemasotavaiheeseen, jossa ihmisiä auttava rokotustekniikka ja salaliittoteoriat kamppailevat ja aiheuttavat ihmisten mielissä epätietoisuutta. Kun ottaa huomioon vielä maapallon sotilaalliset selkkaukset, on todella vaikea arvioida, onko epidemialla lopulta ihmiskuntaa rakentava vai hajottava vaikutus.
Korona-aikana on tehty valtaisa digiloikka. Sekä palvelut että yhteisöllisyys siirtyivät saman tien someen, valmiushan olikin jo olemassa. Digitalisaation osalta eletään kahtiajakautumisen aikaa. Osalta ihmisiä digitalisaatioon siirtyminen hoitui ongelmitta, osalla ei ole edes älypuhelinta tai kykyä käyttää sitä. Osa ihmisistä on ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle ja passivoitunut. Pahiten Korona-aika on kohdellut elämänkaarensa ääripäissä olevia ja vakavimmat ongelmat ovat vasta eskaloitumassa koko yhteiskuntaan.
Sote-uudistuksessa päästiin vuonna 2021 hyppäämään suoraan valmisteluvaiheesta toteuttamisvaiheeseen ja hyvä näin. Ajoitus tälläkin jättiloikalla meni pieleen, koska voimavarat, joita sote-valmistelussakin kaivattaisiin, puuhaavat nyt pandemian torjuntatoimissa ja samaan aikaan hoitohenkilöstön uupumus ja massaeläköityminen ovatkin jo realiteetti.
Punkalaitumen kunta lähtee sote-uudistukseen hyvistä lähtökuopista, etumatkalta. Talouden tila on edelleen ylijäämäinen ja pääosa sote-palveluista on jo järjestetty sujuvasti uusille hyvinvointialueille siirtyviksi. Haastetta toki Punkalaitumellakin riittää paikallistason palveluiden järjestämisessä ja turvaamisessa sote-uudistuksen jälkeen. Punkalaitumen kunnan itse järjestämistä palveluista on hyvinvointialueille siirtymässä kuntouttava työtoiminta, koulukuraattorin ja koulupsykologin palvelut.
Vuoden 2021 aikana Punkalaidun otti ensiaskeleitaan Hinku-kuntana. Punkalaidun entisenä polttoturvealueena kiinnostaa uusiutuvan energian tuottajia sekä tuulivoiman että aurinkoenergian osalta. Kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjuminen ovat niitä asioita, jotka näkyvät ja tuntuvat tulevina vuosina tavallisten ihmisten arjessa. Ilmastonmuutoksen haittavaikutusten torjuntatyö kuuluu myös paikallistasolle ja siinä kaikkien pitää tehdä saumatonta yhteistyötä. Suurin vipuvoima ilmastomuutokseen tulee kunnista, kotitalouksista ja yrityksistä.
Vuodesta 2022 tulee suunnannäyttäjävuosi. Punkalaitumen kunta päivittää roolinsa digitaitavien, osallistuvien ja tulevaisuuteen luottavaisesti suhtautuvien ihmisten kuntana. Punkalaidun vahvistaa osaamistaan ja rooliaan kestävän kehityksen suunnannäyttäjänä ja yrittäjäystävällisenä tulevaisuuden kuntana.
Toivotan kaikille Alueviestin lukijoille hyvää uutta vuotta ja jaksamista pandemiakierteeseen.
Kirjoittaja on Punkalaitumen kunnanjohtaja.