5-11-vuotiaiden lasten rokotteista pulaa –  Sastamala sulkee lasten rokotusajanvarauksen toistaiseksi

Kuvituskuva: Pixabay.

5-11-vuotiaiden rokotusajanvaraus on suljettu toistaiseksi Sastamalassa. Syynä on lapsille tarkoitetuissa koronarokotteissa ilmennyt saatavuusongelma.

PSHP:n sairaala-apteekin Sastamalaan ja Punkalaitumelle varatut rokotteet riittävät jo varattujen aikojen toteuttamiseen, mutta ikävä kyllä uusia aikoja ei voida tällä hetkellä antaa. Alustavan tiedon mukaan uusia rokote-eriä olisi tulossa jakoon viikolla 9.

Mikäli rokotteiden saatavuus paranee tätä ennen, uusia rokotusaikoja avataan varattavaksi ja tästä tiedotetaan erikseen. Mahdollisia peruutusaikoja voi olla koko ajan saatavilla sähköisessä ajanvarauksessa.

THL:n mukaan koronarokotetta suositellaan lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville 5-11-vuotiaille lapsille, sekä niille lapsille joiden lähipiirissä on vaikeasti immuunipuutteisia henkilöitä.  Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvilla 5-11-vuotiailla lapsilla on jo ollut mahdollisuus varata rokotusaika ja saada rokote muuta ikäluokkaa aikaisemmin.