
1. Kuka olet?
”Mira Santala, 48-vuotias paljasjalkainen vammalalainen.”
2. Aloitit viime vuonna uudessa toimessa, Sastamalan kaupungin johdon sihteerinä. Mikä sai sinut hakemaan pestiä?
”Hetki oli otollinen työpaikan vaihdokselle, kysyntä ja tarjonta niin sanotusti kohtasivat hyvään aikaan. Tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta ja omaa osaamista vastaavalta.”
3. Työskentelit aiemmin toimistosihteerinä Tays Sastamalassa. Miten nykyinen työ eroaa aiemmasta? Entä ovatko kaupungintalon käytävät käyneet jo tutuiksi?
”Käytännön töissä on paljon yhteneväisyyksiä, mutta nykyisessä työssä on luonnollisesti enemmän kaupungin päätöksentekoon liittyviä tehtäviä ja yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa. Ja juuri nyt vaalien ollessa käynnissä siihen liittyen on paljon erilaisia tehtäviä, minkä onkin avartanut silmiä.
Ei ollut aikaisemmin minkäänlaista käsitystä mitä kaikkea vaalien järjestämiseen liittyy ja kuinka paljon aikaisemmin valmistelut aloitetaan.
Sastamalan kaupunki on organisaationa pienempi kuin Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja sitä kautta toiminta on jonkun verran ketterämpää. Viimeiset pari vuotta kävin 2-3 päivää viikossa töissä Tays Keskussairaalassa, joten työmatka lyheni mukavasti. En ole vielä kaupungintalon käytäviä kovin paljon kuluttanut, koronan takia kun ei kovin paljoa talon sisällä kuljeta.”
4. Mikä on parasta nykyisessä työssäsi?
”Monipuoliset työtehtävät, sidosryhmäyhteistyö ja hyvät työkaverit.”
5. Sinua ja edeltäjääsi Marja Pajulaa taitaa yhdistää ainakin yksi asia: lentopallo. Olet tuttu näky VaLePan peleissä. Miten olet innostunut lajista ja mikä sinua siinä viehättää?
”Isä on vienyt lentopallopeleihin siitä asti kun olen ollut vaahtosammuttimen kokoinen ja lentopallo on vuosien varrella linkittynyt elämään muutenkin. Sanon aina, että minut on kasvatettu kannattamaan VaLePaa, Tapparaa ja Liverpoolia, niillä on menty. Jalkapallo ei oikein jaksa kiinnostaa, tykkään vähän nopeammasta toiminnasta.
Lentopallo on erittäin katsojaystävällinen laji, peli on nopeatempoista ja näyttävää. Sastamalan hienosta lentopallokulttuurista voi olla ylpeä.”
6. Entä kuka on mielestäsi VaLePan paras pelaaja ja miksi?
”Hyviä ovat kaikki, mutta kyllä Mikko Eskolle nousee hattu päästä. Menestyksekäs kansainvälinen ura, taitava ja huikealla pelisilmällä varustettu pelaaja, jota vastustajista alkaen arvostaa kaikki.”
7. Miten vietät vapaa-aikaasi? Harrastatko jotakin muuta kuin VaLePa-fanitusta?
”Yritän liikkua säännöllisesti istumatyön vastapainoksi, käyn kuntosalilla ja kävelyllä. Syksyllä aloitin sulkapallon ehkä 15-20 vuoden tauon jälkeen. Olen vähän tuurilukija, kun vauhtiin pääsee niin kirjoja saattaa mennä useita peräkkäin, lähinnä kotimaisia dekkareita.”
8. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
”No niinä hetkinä kun milloin mistäkin syystä oikein ottaa päähän, muistutan itsenäni vähän niistä kliseisistäkin perusasioista, että olen terve, minulla on hyvä työ ja läheisiä ihmisiä elämässäni.
Ainahan asiat voisi olla paremminkin, mutta kyllä pitää muistaa olla kiitollinen niistä asioista mitkä on hyvin, huomisesta kun ei ikinä tiedä.”
9. Entä mikä on parasta Sastamalassa?
”Luonnon läheisyys ja vesistö, ehdottomasti. Joka puolelta tätä laajaa aluetta löytyy upeita paikkoja ja maisemia esimerkiksi ulkoiluun ja ihan kaupungin keskustassakin on hienot lenkkeilyreitit pitkin rantoja. Sastamala on turvallinen ja rauhallinen paikka asua, joskin joskus kaipaisi vähän enemmän elämää. Esimerkiksi ruokaravintolatarjonta on viime vuosina parantunut ihan huikeasti, ei tarvitse enää lähteä Tampereelle kun haluaa syödä hyvin. Sastamalasta löytyy paljon kivaa tekemistä, kannattaa vaikka tutustua uunituoreeseen Sastamalan matkailuesitteeseen.”
10. Vuosi on juuri vaihtunut. Millaisia toiveita, haaveita tai tavoitteita sinulla on alkaneelle vuodelle 2022?
”Ihan päällimmäisenä toiveena on, että saisi vanhan, mutta hyvin palvelleen auton vielä kuntoon, suhteessa on nyt vähän ollut ryppyjä. Olisi hienoa päästä pitkästä aikaa matkustamaan, mutta ei se taida kyllä vielä tänäkään vuonna tapahtua. Toivon tietysti, niin kuin kaikki muutkin, että koronan suhteen tilanne menisi parempaan suuntaan. Olisi mukavaa, jos tänä vuonna ainoa negatiivinen asia olisi koronatesti.”