
Satakunnan kuntiin sijoitettiin viime vuonna 52 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa ja kiintiöpakolaista. Vastaava luku vuotta aiemmin oli 38. Sijoitetuista 12 oli kiintiöpakolaisia, jotka tulivat Huittisiin.
Oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita oli 40, ja heidät sijoitettiin Satakunnan ely-keskukselle tehtyjen kuntasijoitushakemusten perusteella Poriin. Kuntasijoituspaikat tulivat näin käytettyä täysimääräisesti.
Viime vuonna Satakuntaan sijoitetut olivat kansalaisuudeltaan pääosin afganistanilaisia, syyrialaisia ja irakilaisia.
Satakunnan ely-keskuksella on voimassa oleva sopimus pakolaisten vastaanottamisesta kaikkien Satakunnan 16 kunnan kanssa. Oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia on vuosina 2016–2021 sijoitettu kuuteen kuntaan.
Oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita on sijoitettu Poriin, Raumalle, Kankaanpäähän ja Harjavaltaan. Kiintiöpakolaisia on sijoitettu Poriin, Raumalle, Euraan ja Huittisiin, ja ilman huoltajaa saapuneita alaikäisiä Poriin ja Huittisiin.
Ilman huoltajaa saapuneiden alaikäisten perheryhmäkodit ja tukiasumisyksiköt on lakkautettu vuoden 2019 loppuun mennessä nuorten asukkaiden aikuistuttua ja muutettua omilleen. Porin ja Huittisten kaupungit tarjoavat näille itsenäiseen asumiseen siirtyneille nuorille niin sanottuja jälkihuollon palveluja tarvittaessa 25:een ikävuoteen saakka.
Kiintiöpakolaisia vastaanottaa tänä vuonna Porin kaupunki, ja 10-15 kiintiöpakolaisen saapuminen ajoittuu vuoden 2022 loppupuolelle.
Kaikkiaan Satakunnan ely-keskus on sijoittanut kuntiin vuosina 2016-2021 yhteensä 503 henkilöä. Heistä 359 on ollut oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita, 99 kiintiöpakolaisia ja 45 ilman huoltajaa saapuneita alaikäisiä. Eniten kuntasijoituksia tehtiin vuonna 2016, jolloin kuntiin sijoitettiin 149 henkilöä.