“Ei tuollaisia kissoja kovin usein synny” – Sastamalassa asuva ocicat Ramses valittiin jälleen Vuoden kissaksi

Ocicat-rotuinen Ramses on komea kolli. Sen omistavat kissaharrastuksen yhdistämät sastamalalaiset Marjo Mäkinen (vas.) ja Eija Välipirtti, jonka luona kissa asuu.

Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä, toteaa vanha sanonta. Hiiriä ei toimituksen tiloissa ole näkynyt, mutta perjantai-iltapäivänä työpöydillä kiipeilee kissa. Sen ulkomuoto – täplikäs kuviointi ja pantterimainen olemus – tuo mieleen villieläimen.

Kissan tutkimusretkeen pöydillä on hyvä syy. Ocicat-rotuinen Sastamalassa asuva Ramses, viralliselta nimeltään Moosegrove Romeo JR, on valittu Suomen Kissaliiton toimesta Vuoden kissaksi vuosimallia 2021. Itse asiassa tunnustus on jo neljäs laatuaan. Kissa itse ei pysty menestystään kommentoimaan kuin naukumalla, mutta sen omistajat Marjo Mäkinen ja Eija Välipirtti osaavat kertoa enemmän.

“Ramses on syntynyt 10. heinäkuuta 2018. Ensimmäisenä vuonna se oli Vuoden nuori kissa ja on valittu sen jälkeen vuosittain Vuoden kissaksi”, naiset paljastavat.

Kyseessä on siis todellinen menestyjä. Siitä kertovat myös kirjainlyhenteet sen nimen yhteydessä. Ramses on muun muassa SW, NW ja SC eli Skandinavian Winner, National Winner ja Supreme Champion. Määritelmät eivät kerro maallikolle juuri mitään, mutta ovat osoitus siitä, että kissa on suorastaan erinomainen rotunsa edustaja.

“Näyttelyissä kissaa verrataan rotunsa standardiin ja Ramses täyttää sen todella hyvin. Ocicatin standardissa todetaan, että kissa on painavampi kuin miltä se näyttää ja tämä pätee Ramseksen kohdalla. Se on oikea lihaskimppu. Lisäksi sillä on varsinainen näyttelyluonne ja se nauttii esiintymisestä.”

Utelias Ramses hyppäsi tutkimusretkellään toimituksessa myös toimittajan työpöydälle.

Ramses valittiin heti ensimmäisessä näyttelyssään pentuna värinsä eli suklaatäplikkäiden parhaaksi. Sittemmin kissa on ollut 49 kertaa Best in show eli kategorian paras.

Menestys ei ole mitenkään itsestään selvää, sillä pelkästään oman rotunsa edustajien kanssa kissa ei näyttelyissä kisaa. Rodut on jaettu muun muassa turkin pituuden sekä rakenteensa perusteella neljään eri kategoriaan. Ocicat kuuluu 3. kategoriaan, jossa mittelee parikymmentä rotua bengalista burmaan ja manxiin.

“On siis aina tuomarista kiinni, minkä rotuinen kissa menestyy. Meillä jokaisella kun on mieltymyksemme kissan ulkonäön suhteen.”

Naisten mukaan juuri tämä arvaamattomuus tekee harrastuksesta mielekkään.

“Vaikka kissa olisi voittanut kuinka paljon, ei koskaan ennen näyttelyä voi tietää millaista menestystä se sillä kerralla niittää. Se on tämän jutun suola.”

Marjo Mäkinen ja Eija Välipirtti ovat kissaharrastuksen yhdistämiä. Ocicat rotuna on vienyt molemmat mennessään, ja kummaltakin löytyy taustaa myös kasvattajana.

“Haaveissa oli vielä yksi näyttelykissa, jonka päädyimme hankkimaan yhdessä. Kissa asuu Eijan luona, itse näinkin sen ensimmäisen kerran vasta näyttelyssä”, Mäkinen naurahtaa.

Hän tunnustaa ymmärtäneensä heti, millaisen kultakimpaleen he ovat Ramseksessa saaneet. Itse asiassa kissa on jo nyt, 3,5-vuotiaana, saavuttanut miltei kaikki ne näyttelytittelit, jotka saavutettavissa ovat.

Ramses ja Vuoden kissan pokaali vuosimallia 2020.

Kotioloissa Ramses on rauhallinen kaveri. Eija Välipirtti kertoo kissan olevan kova juttelemaan. Lisäksi se on sosiaalinen ja ihmisystävällinen, ja se tulee kaikkien kanssa toimeen.

“Ramses on aktiivinen ja haluaa olla kaikessa mukana. Olen myös sitä mieltä, että se ymmärtää puhetta. Se hoksaa kyllä, kun sanon ei, tai iltaisin kun sanon, että mennään nukkumaan.”

Näyttelyreissuilla Ramses pitää omistajansa mielellään hereillä.

“Se tulee viereen nukkumaan ja painaa päänsä kädelle. Se on Ramseksen tapa kerjätä rapsutuksia.”

Mäkinen ja Välipirtti myöntävät olevansa täysin komean kollin lumoissa. Automatkat ja illat hotellissa kuluvat rattoisasti, kun naiset kehuvat Ramsesta kilpaa.

“Ei tuollaisia kissoja kovin usein synny.”