Suomi on talviaikaan pimeä maa. Pimeys ei aina jää pelkästään ympäristöön, vaan jonkinlaista pimeyttä tuntuu esiintyvän toisinaan valaistuksia asentavissa tahoissa. Mieleen tulee, koetetaanko tehovaloin peittää jonkinlaisia “pimeitä hommia” – kukaanhan ei pysty kohti katsomaan.

Selllainen termi kuin “valosaaste” ei ole meillä Suomessa vielä ollut isommin keskustelussa, mutta esimerkiksi Ranskassa häiritsevään valaistukseen puututaan tiukasti. Suomessa asiasta on lähinnä ohjeistusta, muun muassa: “Tontin valaistusjärjestelyissä valolaitteiden sijoitus, suuntaus ja valoteho on sovitettava siten, että ne lisäävät alueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä eivätkä tarpeettomasti ja haitallisesti häiritse alueen asukkaita, alueella liikkuvia tai naapurialueita.”

Näin ei valitettavasti aina ole. Siinä vaiheessa kun omaan ikkunaan loimottaa naapurustosta jokin käsittämättömän kirkas valonheitin, joka on sijoitettu niin, että häikii paitsi autolla liikkujia myös kaikkia pihoillaliikkujia niin paljon, ettei tiedä mihin katseensa suuntaisi ettei sokeutuisi, ei ole enää kivaa. Varsinkin tilanteissa, joissa valonlähde on kaiken kaikkiaan käsittämätön ja turha, kuten vaikkapa piha-alueella, jossa saattaa jo kaupungin puolesta olla erittäin riittävä valaistus.

Jos näköpirissä seisoisi uudenkarhea Lamborghini tai Ferrari, voisi ymmärtää että niitä täytyy lisävalaistuksin esitellä, mutta kun ei… Sellainen häiritsee jokaista. Kun monet ovat jo koettaneet asiasta ystävällismielisesti huomauttaa, eikä asiassa tapahdu muutosta, voinee todeta kyseessä olevan puhtaasti kiusanteon, systeemillä “koska mä voin”.

Sisustus- ja pihasuunnitteluja toteuttaessani olen kiinnittänyt paljon huomiota valaistukseen. Korostan oikeanlaisen valaistuksen merkitystä: Sillä on suuri vaikutus paitsi tietysti näkyvyyden myös tunnelman ja yleisen viihtyvyyden suhteen. Liian kirkas ja väärin suunnattu valaistus ei palvele ketään. Sisätiloissa asia on kuitenkin vain sisätiloissa, mutta entä sitten, kun se on koko kansan harmina ulkona?

Liikenteessä törmää toisinaan kanssa-autoilijoihin, jotka ajavat vastaan “pitkät päällä”. Se on monille, erityisesti silmien valoherkkyydestä kärsiville sangen kiusallista. Sen ymmärtää, että vahingossa unohtaa vaihtaa, mutta toisinaan huomaa, että kyseessä on vain silkka välinpitämättömyys ja muista tielläliikkujista piittaamattomuus.

Kysymys kuuluukin: Minkälaisesta “tampiomaisuudesta” on kysymys silloin, kun ei oteta huomioon kanssaihmisiä, vaan terrorisoidaan tarkoituksellisesti ja jopa selkeästi kiusaamismielessä muita erilaisin valonheittimin. Asiasta keskustelu on usein vielä enemmänkin sellaista naureskelua, tyyliin sokeat tarvitsee valoa, mutta naureskelu loppuu viimeistään sillä kohtaa, kun omaan makuuhuoneeseen hohtaa verhojenkin läpi kirkas valo kuin vähintään ulkoavaruuden lentävä lautanen olisi asettunut ikkunan edustalle pyörimään. Tai Karhuryhmän iskujoukot olisivat saartaneet asuntosi suunnaten kaikki valonheittimensä kohti.

Valoa heille, jotka pimeydessä vaeltavat – riittävästi, mutta ei muita häiritsevästi

Naomi Mesin
puutarhuri, taiteilija, ammatinharjoittaja Suodenniemeltä