Tupruttaa lunta. On vaikea erottaa tien ja penkan rajaa. Pakettiauto tuntuu vaivoin rämpivän eteenpäin. Vihdoin pihatie ja keltainen tiilitalo. Pihassa iloisesti huiskuttava mies.

”Ei uskoisi, että olemme Pehulan keskustassa, kun kunnossapidossa on tällaisia haasteita. Liian iso alue yhdellä urakoitsijalla hoidettavanaan”, hän tuumaa.

Kaikkeen muuhun Pertti Marjamäki, 90, ilmoittaa olevansa suuressa Sastamalassa tyytyväinen.

Mäyräkoira Osku nuuskuttaa tulijaa. Asetumme olohuoneeseen. Pertti esittelee lehtileikkeitä Äetsän ajoilta. Yhteiskunnan suurissa mullistuksissa heikoimmilla ovat ne, jotka eivät ymmärrä yhteistyön merkitystä. Asia on Pertille tärkeä.

Hän kannatti aikanaan Keikyän ja Kiikan liitosta. Kun joukko kiikkalaisia vaati Äetsän kunnan olemassaolon kumoamista, oli Pertti mukana siinä porukassa, joka puolusti Äetsää.

”Vain muutos on pysyvää. Yhdessä olemme enemmän. Tiesin, että Vammala kutsuu meitä tulevaisuudessa, ja levollisin mielin olen seurannut Sastamalankin vaiheita”, hän sanoo.

Onnekkaan umpilisäkkeen tapaus

Sastamalaan liittymisen myötä radanvarressa varttuneen, paljasjalkaisen keikyäläisen osana on pirkanmaalaisuus. Maakunta on kehittyvä ja vahva, tuumailee Pertti. Erikoissairaanhoidon taso ja tehokkuus saa häneltä kiitosta.

”Muutama vuosi sitten umpilisäkkeeni tulehtui. Kipu oli niin kauhea, että tilasin ambulanssin. Tampereella sairaalassa löysivät minulta syövänkin, napsaisivat suolesta pätkän pois. Oli onni onnettomuudessa se tulehdus.”

Pertillä on terveen paperit, ajolupakin myönnetty vielä viideksi vuodeksi. Hän kokee tähän mennessä päässeensä vähällä.

Pertti tietää mistä puhuu, sillä hän on seurannut läheltä vakavan sairauden etenemistä. Pertti toimi Parkinsonin tautia sairastaneen vaimonsa omaishoitajana. Rakkaan ihmisen muistin heikentymisen myötä huoli kasvoi suureksi.

Miehen silmät kostuvat. Leskeyttä on nyt takana kahdeksan vuotta. On tytär ja kaksi lastenlasta. Elämä jatkuu.

Ikkunasta on suora näköyhteys Pehulan koululle. Asiat muuttuvat, mutta jatkuvuus on hyvä asia. Pertistä on hienoa, miten Keikyän Perikunta on tarttunut jälleen toimeen ja ottanut hirsirakenteisen puukoulun omakseen ja keksinyt sille uuden käyttötarkoituksen. Talo on hänenkin entinen koulunsa.

”Ennen siirtymä koulun penkiltä työelämään oli lyhyt”, hän naurahtaa ja muistelee, miten 16-vuotiaana hakeutui kemikaalitehtaalle isoveljensä jalanjäljissä.

”Veli käski mennä aamulla tehtaan portille vartomaan insinööriä. Siellä seisoin, kunnes insinööri Ilmonen saapui. Kerroin asiani ja hän pyysi seuraavana aamuna töihin.”

”Finniksellä” riitti ahkeralle nuorukaiselle monenlaisia hanttihommia. Myöhemmin kansakoulun käyneelle Pertille tarjottiin mahdollisuutta opiskella työn ohessa. Hän eteni urallaan vuoromestariksi ja klooriosaston vastuutehtäviin.

Monien talkoiden mies

Paikallisille Pertti Marjamäki on tuttu mies talkooporukoista. Viimeksi hän osallistui riippusillan rakennusurakkaan ja Aurajärven rantasaunan ympäristön raivaukseen. Vuosien varrella Pertti on ollut monessa mukana, latumiehenä konkariosastoa. Sydäntä lähellä on Äetsän Kunto 81, jonka perustajajäseniä hän on.

Jos Pertti jotain saisi ihmisiltä toivoa, niin liikunnan merkityksen ymmärtämistä. Hän haluaa muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä oppia ja omaksua liikunnallista elämäntapaa. Liike on lääke.

Viime vuonna polkupyörän matkamittariin kertyi useampi tuhat kilometriä. Talvilajeista ehdoton suosikki on hiihto. Ylä- ja alamäkiin Pertti ei viitsi enää lähteä rehkimään. Vaikka mies hyvässä kunnossa onkin, joku tolkku pitää hänen mukaansa touhussa olla. Läheisellä pellolla on hyvä hiihdellä.

”Jumppaan joka aamu. Ei siihen kuntosalia tarvita. Tule, niin näytän”, Pertti hihkaisee ja johdattaa minut keittiöön.

Pertti ottaa tiskialtaan reunasta kiinni ja aloittaa kyykkäysharjoitukset. Venytys tuntuu kuulemma mukavasti käsivarsissa ja hartioissakin. On minun vuoroni, tekniikassani on hiomista.

Sitten on vuorossa treeni, joka vahvistaa kinttuja enemmän kuin kuntoportaissa ramppaaminen. Pitää seisoa yhdellä jalalla pirttipöytäkaluston penkillä ja laskea painopistettä alas. Pertti joustaa kuin vieteri.

”Mitä lähemmäs lattiaa toisen jalkansa laskee, sitä tehokkaampaa”, hän opastaa.

Muitakin harjoituksia Pertin repertuaariin kuuluu, mutta koska toimittajan jalkoja hapottaa pahasti, siirrymme ohjelmassa kahvinjuontiin.

Yhdeksän vuosikymmentä on pitkä aika elettyä elämää. Mitä ajatuksia se herättää?

Saan vastaukseksi tilastotietoa. Tällä haavaa yli 90-vuotiaita miehiä on Suomessa päälle 4000, mutta 100 vuoden iän on saavuttanut vain 62.

”Siihen muutaman kymmenen sakkiin on hyvä yrittää pyrkiä”, Pertti Marjamäki nauraa.